Pikamainos

Seuraa oman kirjailijan mainontaa: A-studio seurasi Elina Hirvosta Turun kirjamessuilla, ohjelma tulee ulos tänään (TV1, klo 21).

En tiedä sen tarkemmin, mitä tuleman pitää, mutta Elinan sanavalmiuden ja suoruuden tuntien kuvittelisin, että kannattaa katsoa. ;)

Ote ohjelman kuvauksesta: "Pitääkö kirjailijan olla julkkis - tai jopa tähti? Eikö hyvä romaani riitä lukijoille?" Aiheena kirjailijan toinen rooli, linkki kuvaukseen löytyy täältä.

Kommentit

Kaisa Reetta sanoi…
Olen miettinyt, että miten sitä ujo ihminen uskaltaisi edes miettiä kirjan kirjoittamista, saati sitä tilannetta, että se vielä julkastaisiin.. Ennen riitti tarina, nyt tarina täytyy vielä selittääkin..pureksia lukijalle valmiiksi annospaloiksi ja näyttää samalla nätiltä :)
5. lokakuuta 2010 klo 11.29
Anonyymi sanoi…
En usko, että ennenkään pelkkä tarina riitti: ainahan sitä on pakko jollain tavalla kirjaa mainostaa, jotta ihmiset ylipäätään tietävät sen olevan olemassa. Ainakaan Elinan kohdalla kyse ei ollut valmiiksi pureksimisesta ja nätiltä näyttämisesta (vaikka hän nätti onkin!) vaan kommunikoinnista lukijoiden kanssa.

Ujous on inhimillistä (eikä kirjailijoiden ole pakko kiertää messuilla tai antaa haastatteluja), mutta joskus eristäytyminen voi olla norsunluutorniin kapuamista. Lukijoiden keskuuteen jalkautuva kirjailija on ehkä juuri sellainen kansanmies tai -nainen, jota nykyäänkin kovasti kaivataan.

Itse näen kirjat myös yhteisöllisinä ilmiöinä, kannanottoina erilaisiin teemoihin, ikkunoina uusiin maailmoihin, keskustelun avaajina. Miksi kirjailijan pitäisi pysytellä tuon keskustelun ulkopuolella?

Seija Vilén
5. lokakuuta 2010 klo 12.00
Anonyymi sanoi…
ah, ja vielä lisäyksenä: kirjailija voidaan myös vaientaa jättämällä hänet julkisuuden ja keskustelun ulkopuolelle. Joskus vaadimme kirjailijoilta sellaista vaatimattomuutta, joka itse asiassa johtaisi vain näkymättömyyteen.

Seija
5. lokakuuta 2010 klo 12.56
Ina sanoi…
Kati: lue ihmeessä Petri Tammisen uusin. ;) Siinä on aiheeseen hyvä näkökulma ja todiste siitä, että kyllä ujokin pystyy esiintymään, mutta tarina on tärkein! Nimenomaan ujolle ihmiselle kirjoittaminen on loistava keino kommunikoida ja saada yhteyttä muihin ihmisiin.

Olen vähän samaa mieltä Seijan kanssa siitä, että kyllä kirjailijat ovat ennenkin olleet oman aikakautensa staroja ja vilkkaasti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa ja politiikassa. Ehkä jopa enemmänkin kuin nykyään, jolloin mennään helposti viihteen puolelle esiintymisten osalta.

Älä Kati missään nimessä anna ujouden estää kirjoittamista. Ei sun ole pakko näkyä yhtään missään (viittaan jälleen Remekseen). Jos oikein ujostuttaa, niin käytä salanimeä. Ei kukaan kustantaja kyllä pakota ketään esiintymään - se tietysti edesauttaa kirjan myyntiä (joskus paljonkin), mutta ei ole mikään must. Tosin yleensä kirjailijat surevat kyllä enemmän huomion puutetta kuin liikaa huomiota, kuten Seijakin toteaa.

Kriitikoillekin lähetetään ainakin toistaiseksi arvostelukappaleina kirjoja, ei puhuvia päitä. ;)
5. lokakuuta 2010 klo 13.57
Anonyymi sanoi…
"puhuvia päitä" :D LOL! :D Tämä oli hyvä!

(Ja Kati: Ina kirjoitti viisaasti, älä nyt hyvä ihminen kirjoittamista lopeta! :)

Seija
6. lokakuuta 2010 klo 11.37
Kaisa Reetta sanoi…
Piti tulla vilkaisemaan uudelleen juuri tätä postausta .. :)

Taisin oikoa kommentissani mutkia vähän turhankin suoriksi. En viitannut tuolla 'pureksinnalla ja nättiydellä' postauksessa mainittuun henkilöön, vaan puhuin yleisemmällä tasolla.

On totta, että kirjailijat ovat kautta aikojen osallistuneet yhteiskunnalliseen keskusteluun. Nykyään tämä puoli tuntuu vain unohtuneen jonnekin.

Ymmärrän sen, että saadakseen työnsä tulokset näkyville ja leipää pöytään kirjailijan on melkeinpä pakko astua (pinta)julkisuuteen. Minusta on kuitenkin sallittua ja ehkä hyväksikin miettiä, onko tämä ainoa toimintamalli, jota kirjailijan sallitaan noudattaa.

Kiitos Ina ymmärtämyksestä :). Tutustun tuohon Tammisen kirjaan.
14. lokakuuta 2010 klo 1.11
Ina sanoi…
On totta, että julkisuudesta täysin pois jääminen tai kieltäytyminen ei ole mitenkään yleinen toive kirjailijoilla, päinvastoin. ;) Aika monet kirjailijat pikemminkin toivovat esiintymisiä ja tapaamisia lukijoiden kanssa, ehkä siitä saa senkin takia kuvan, että se kuuluu asiaan. En tietenkään tiedä, painostetaanko muissa kustantamoissa julkisuuteen, mutta luulen ja toivon, että ei - kauniisti kannustetaan varmasti.

Jos haluaa kuulla vähän syvällisempää keskustelua ja käydä sitä vaikka kirjailijan kanssa livenä, kannattaa käydä esim. kirjastojen kirjailijailloissa tai Prosak-klubilla (jos asuu Helsingissä). Hyvää keskustelua on paljon (meillä oli viimeksi eilen yksi erittäin inspiroiva pienen porukan tapaaminen), mutta sitä käydään useimmiten muualla kuin telkkarissa, josta tosin löytyy hyviä kirjakeskusteluja myös.

Tämä ei varmaan vastannut mihinkään. Perjantai. ;)
15. lokakuuta 2010 klo 11.55
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Miksi muuten novelleja julkaistaan nykyään niin vähän? Nehän ovat loistavia kirjoja kaikkien kiireisten bussimatkoille tai väsyneen arki-illan pikalukemiseksi. Lisää novelleja! Toivoo Ina. Summa summarum : Osaa se, novellitkin. En aio sortua enää ylisanoihin Itkosen kohdalla, vaan suhtaudun teokseen viileän analyyttisesti. Säästän vielä pari novellia viikonloppuun, mutta uskoisin saaneeni jo riittävän käsityksen. Arvio : Ihana nimi novellikokoelmalle: Huolimattomia unelmia. Juuri niistä näissä tarinoissa on kyse. Hassua kyllä, Itkosen välillä vuolaskin kirjoitustyyli on mukautunut novelleihin uusiksi: kerronta on romaaneja tiivimpää ja ytimekkäämpää. Uutta on siirtyminen pari astetta äijäkirjallisuuden suuntaan: osasta novelleja tulee mieleen Antti Tuuri tai Petri Tamminen. Itkosen kyky erilaisiin kertojiin ja näkökulmien uskottavaan vaihteluun korostuu hyvin novelleissa, joissa on uusia tyyli- ja kerrontakokeiluja: ei tule toistoa tai kyllästymistä, tunnetta siitä, että kerrotaan sama...
Lue lisää

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan

Kuva
Kävipä hassusti. Sain kirjan arvostelukappaleen töihin. Siis arvostelukappaleen , se on: kirjekuoren, jonka sisällä on kirja ja kuoren päällä tarra "arvostelukappale". OMG! Tarkoittaako tämä sitä, että kirjabloggaajille aletaan vähitellen lähettää kirjoja ihan luettavaksi asti?? Maailma muuttuu eskoseni, todellakin! Olen saanut arvostelukappaleita ennenkin, mutta lähinnä kirja-alan tutuilta ja useimmiten itse pyytämällä. Mutta tässä kirjassa on arvostelukappale-tarra ja aion kehystää sen seinälle. Ja mikäs se kirja sitten on: Matthew MacDonaldin "Näin kehosi toimii. Käyttäjän käsikirja." (Docendo) Arvioin tekijän edellisen teoksen "Aivot - käyttäjän käsikirja", joka oli hyvä (arvio täällä ). Nyt ne olivat Docendolla osanneet ajatella, että saattaisin tykätä tästäkin. Olen niin hämmentynyt, että aion ehdottomasti arvioida ja kehua kirjan. Aihe liittyy väljästi Hesarissa viime viikolla olleeseen juttuun blogien suosion kasvusta ja jopa blogilla tienaamisesta...
Lue lisää

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Kuva
Koska viimeksi luit runoja? Aivan. En muista minäkään (Bob Dylanin kuuntelemisestakin on vuosia). Vaan nyitpä luin, onneksi. On taas ollut pientä hässäkkää (ja koskapa ei olisi) ja runot ovat täydellinen vastaus puoli-levottomaan olotilaan, jossa ei ehdi keskittyä mihinkään. Olen harrastanut vartin minimeditaatioita Anna Elina Isoaron loistavan runokokoelman Rakkautta ja vasta-aineita (Into, 2016) parissa. Alaotsikkona on Runoja äidiksi tulemisesta. Tykkään kirjasta niin paljon, että palaan aiheeseen vielä yhdessä Anna Elinan kanssa. Kuvan lapsi ei liity kirjaan mitenkään, ja kuitenkin kaikin tavoin. Mutta sitä ennen runoista. Pidän itse eniten siitä lajista runoutta, jota ymmärrän. Tämä on sellainen kirja. En ehdi lukea yhtä runoa koko päivää ja miettiä upeiden metaforien syviä merkityksiä. Valitettavasti. Mutta kirjat ovat ihmistä eivätkä ihmiset kirjoja varten, on valittava siitä kasasta, johon kulloinkin kykenee. Isoaron runot käsittelevät kaikkea mahdollista äitiyteen...
Lue lisää