Kehtaatko kehua perhettäsi?

Olen lueskellut paljon hyviä postauksia vanhempien kasvatus-tuskasta. Etenkin tokan lapsen tuoma muutos omaan jaksamiseen ja perhedynamiikkaan on iso järkytys aika monille perheille (siis muillekin kuin vain meille). Hyvä postaus aiheesta mm. Valeäidin tunnustuksissa. 

Olisi helppo alkaa tässä listata kaikkea, mikä on mennyt pieleen tai mitä olisi voinut tehdä vanhempana toisin. Mutta koska nykyvanhempia syyllistetään muutenkin koko ajan kaikesta (vaikka vietämme lastemme kanssa luultavasti enemmän aikaa kuin yksikään aiempi sukupolvi ikinä), päätin tehdä poikkeuksellisesti yhden kasvatuspostauksen, jossa keskityn siihen, mikä on mennyt odotuksia paremmin. Tämän postauksen teema on siis: vanhemmat! Kehukaa itseänne! Ja toisianne! Ja lapsianne!

Oikeasti teette keskimäärin kaiken tosi hyvin. Siitä kannattaa kiittää itseään ja lapsiaan joka päivä. Jos on puoliso, niin kyllä sitäkin kannattaa kiittää. Yrittää parhaansa varmasti hänkin.

Kehuminen on vaikeaa. Joudun tässä oikein ponnistelemaan kehdatakseni, mutta yritän kuitenkin löytää sisäisen ruotsalaiseni jostain. 

Kevätaurinko sekoitti bloggarin pään ja nyt hän luulee elävänsä Solsidanissa.

Tässä kolme kehuani:

Kehu 1) Karkki. 
Jostain syystä kumpikaan lapsi ei kinua karkkia kaupassa. En ymmärrä miksi. Yllätyn joka kerta, kun käsken laittamaan karkit takaisin hyllyyn ja he tottelevat suuremmin kirkumatta. Tiirailen aina salaa ympärilleni, olisiko jossain joku todistaja, joka katselee ihastuneena, kuinka upeasti kasvatettuja lapsia meillä on. Yleensä ketään ei ole. Ilmeisesti kaupparaivarit vaativatkin aina yleisöä, muuten lapset eivät viitsi vaivautua. Kannattaa siis mennä lasten kanssa kauppaan vain hiljaisina aikoina, aamun tai illan pimeydessä.

Kehu 2) Lukeminen. 
Molemmat pojat tykkäävät (toistaiseksi) lukemisesta ja kirjoista. Ymmärrän vaiheen olevan todennäköisesti ohimenevä, joten nautin heille lukemisesta joka päivä. Ehkä ne tykkäävät siitä juuri sen takia: koska se on jotain, jossa ollaan rennosti, rauhassa ja hyväntuulisesti yhdessä. Jos eivät tykkäisi lukea, pakottaisin kuitenkin. Mutta se olisi ehkä vähemmän rentoa kaikille. 

Kehu 3) Liikunta. 
Molemmat pojat ovat reippaita ja liikunnallisia. Eivät kitise pitkilläkään metsäretkillä ja tykkäävät matkustaa. Yritän muistuttaa tätä itselleni joka päivä, kun ne pomppivat sohvilla, juoksevat ympyrää ja riehuvat, kunnes jompikumpi vanhemmista luovuttaa ja lähtee illalla vielä kerran ulos, vaikka huvittaisi mieluummin tuijottaa telkkarista mitä tahansa sontaa sieltä sattuisi tulemaan.

Muistutan tätä itselleni myös silloin, kun päiväkodissa vihjaillaan, että on ollut "aika levoton" päivä. Vilkkaat lapset saavat aika paljon kielteistä palautetta riehumisesta vähän kaikkialla, eivätkä vähiten kotona. He vaativat uuvuttavan paljon ulkoilua ja liikuntaa pysyäkseen jotenkin aisoissa. Lisäksi he villitsevät toisiaan, kun heitä nyt sattuu olemaan kaksi.

Yritän psyykata itseäni ajattelemaan, että lasten liikkumattomuus on iso ongelma ja tulee vielä päivä, jolloin toivon, että he hyppisivät sohvalla eivätkä vain istuisi koneen ääressä huonoryhtisinä. Lapset saavat pomppia ja juosta. Minunkin kannattaisi pomppia ja juosta enemmän, särkisi niskaa vähemmän.

No niin. Siinäpä se. Teidän vuoronne. Kehtaisiko joku kehua itseään tai lapsiaan ja kertoa, mikä on mennyt jotenkin mystisesti oikein hyvin?