Novellihaaste: Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia
Montakohan romaania hyllyssäni on kesken Haruki Murakamilta? Suhdettani häneen kuvastaa parhaiten se, että hänen kirjoissaan on jotain, josta pidän ja jotain, joka saa jättämään ne kesken. En tiedä miksi. Kerronta on tuntunut aina taitavalta, mutta jotenkin unettavalta ja seuraavaksi olenkin aloittanut ihan vain väliaikaisesti jonkun muun kirjan.
Siksi novellihaaste sopii Murakamiin loistavasti. Eikä turhaan: Miehiä ilman naisia -kokoelman (Tammi 2016, suom. Juha Mylläri) ensimmäinen novelli Drive my car ei todellakaan jää kesken.
Se kertoo vanhasta näyttelijämiehestä, joka saa itselleen nuoren naiskuskin. Yksinäinen leskimies tulee lopulta avautuneeksi kuskille onnellisesta avioliitostaan ja kuolleesta vaimostaan, joka petti häntä useita kertoja ilman, että miehelle koskaan selvisi miksi eikä hän osannut sitä vaimon eläessä kysyäkään.
Vanhan näyttelijämiehen yksinäisyyttä jää pohtimaan, eikä naislukijan ole ehkä aivan mahdoton ymmärtää, miksi vaimo on kaivannut muita miehiä tämän kaiken eristäytyneisyyden keskellä. Jos mies katselee vaimonsa syrjähyppyjä sivusta sanomatta mitään, häntä tuskin voi pitää kovin intohimoisena ihmisenä muutenkaan.
Rivien välistä voi aavistaa, että kommunikaatio ei ole ollut suhteen vahvuuksia ja vaikka mies on ollut onnellinen, onko hän koskaan tullut kysyneeksi sitäkään vaimoltaan? Parin päivän ikäisenä kuollut vauvakin on kuitattu kotona täydellisellä hiljaisuudella:
"Syntynyt tyhjiö oli raskas ja pimeä. Jaloilleen pääseminen vei puolisoilta kauan. He viettivät pitkiä aikoja kotona puhumatta sanaakaan. Tuntui, että suun avaaminen johtaisi helposti jonkin typeryyden ulos päästämiseen. Kafukun vaimo alkoi juoda paljon viiniä. Kafuku itse uppoutui joksikin ajaksi kalligrafiaharrastukseen."
Näin. Kuinka ollakaan, vaimon ulkopuoliset suhteet alkoivat tämän jälkeen.
Voi olla, että Murakami sopii itselleni nimenomaan novellistina, ei romaanikirjailijana. Hänen tyylissään on jotain viehättävän vanhanaikaista ja klassista. Drive my car on rakennettu parhaan novellitaiteen oppien mukaan, henkilöistä syntyy monipuolinen kuva, heidän välillään on jännite ja novellissa on kiinnostava juoni.
Aion lukea kokoelman vauhdilla kokonaan. Saa nähdä toimiiko porttiteoria: jos innostun tosissani, saatan palata jonkun romaaninkin pariin uudella innolla.
Novellikokoelmasta lisää mm. Kirja vieköön! ja Mitä Luimme kerran -blogeissa.
Siksi novellihaaste sopii Murakamiin loistavasti. Eikä turhaan: Miehiä ilman naisia -kokoelman (Tammi 2016, suom. Juha Mylläri) ensimmäinen novelli Drive my car ei todellakaan jää kesken.
Se kertoo vanhasta näyttelijämiehestä, joka saa itselleen nuoren naiskuskin. Yksinäinen leskimies tulee lopulta avautuneeksi kuskille onnellisesta avioliitostaan ja kuolleesta vaimostaan, joka petti häntä useita kertoja ilman, että miehelle koskaan selvisi miksi eikä hän osannut sitä vaimon eläessä kysyäkään.
Vanhan näyttelijämiehen yksinäisyyttä jää pohtimaan, eikä naislukijan ole ehkä aivan mahdoton ymmärtää, miksi vaimo on kaivannut muita miehiä tämän kaiken eristäytyneisyyden keskellä. Jos mies katselee vaimonsa syrjähyppyjä sivusta sanomatta mitään, häntä tuskin voi pitää kovin intohimoisena ihmisenä muutenkaan.
Rivien välistä voi aavistaa, että kommunikaatio ei ole ollut suhteen vahvuuksia ja vaikka mies on ollut onnellinen, onko hän koskaan tullut kysyneeksi sitäkään vaimoltaan? Parin päivän ikäisenä kuollut vauvakin on kuitattu kotona täydellisellä hiljaisuudella:
"Syntynyt tyhjiö oli raskas ja pimeä. Jaloilleen pääseminen vei puolisoilta kauan. He viettivät pitkiä aikoja kotona puhumatta sanaakaan. Tuntui, että suun avaaminen johtaisi helposti jonkin typeryyden ulos päästämiseen. Kafukun vaimo alkoi juoda paljon viiniä. Kafuku itse uppoutui joksikin ajaksi kalligrafiaharrastukseen."
Näin. Kuinka ollakaan, vaimon ulkopuoliset suhteet alkoivat tämän jälkeen.
Voi olla, että Murakami sopii itselleni nimenomaan novellistina, ei romaanikirjailijana. Hänen tyylissään on jotain viehättävän vanhanaikaista ja klassista. Drive my car on rakennettu parhaan novellitaiteen oppien mukaan, henkilöistä syntyy monipuolinen kuva, heidän välillään on jännite ja novellissa on kiinnostava juoni.
Aion lukea kokoelman vauhdilla kokonaan. Saa nähdä toimiiko porttiteoria: jos innostun tosissani, saatan palata jonkun romaaninkin pariin uudella innolla.
Novellikokoelmasta lisää mm. Kirja vieköön! ja Mitä Luimme kerran -blogeissa.
Kommentit