Emma Cline: Tytöt
Hirvitti jo etukäteen Emma Clinen esikoisromaanin Tytöt (Otava 2016, kääntäjä Kaijamari Sivill) hehkutus. Jos kannessa lukee "Tämä kirja särkee sydämesi ja räjäyttää mielesi" on syytä olla vähintäänkin epäluuloinen.
Olinkin. Onneksi turhaan. Olipas hiton hyvä kirja. Se ei särkenyt sydäntäni eikä edes räjäyttänyt mieltäni, mutta erinomainen se oli silti.
Clinen romaani kertoo 60-luvun lopussa olleesta erikoisesta yhteisöstä, jonka miesvetäjä sai nuoret naiset tai tytöt murhaamaan viattomia ihmisiä. Romaani perustuu väljästi Charles Mansonin aikoinaan vetämään kulttiin, vaikkei totuudellisuudella ole sinänsä väliä.
Sanotaan suoraan: tämä on kirja seksistä. Teemoja voi kaunistella miten haluaa, mutta mielestäni kirjan tärkein ja kantavin teema on nuoren tytön kasvu naiseuteen ja omaan seksuaalisuuteensa melkoisen vallankäytön ja väkivallankin kautta.
Kirjan päähenkilö on näennäisesti hyvän perheen tytär, 14-vuotias Evie, josta olisi voinut tulla yksi murhaajista, mutta ei tullut. Tapahtumat kerrotaan hänen kauttaan, kun hän rakastuu kultissa mukana olevaan tyttöön, Suzanneen, josta lopulta tulee yksi päätekijöistä.
Evien ajautuminen mukaan yhteisöön vanhemmiltaan salaa on uskottavaa: tarvitaan vain yhdet eronneet ja riittävän välinpitämättömät vanhemmat, joille riittää teinitytön tarpeeksi uskottava valehtelu kesänviettopaikastaan.
Muut kultissa mukana olevat tytöt sen sijaan ovat enemmän tai vähemmän perheensä hylkäämiä tai karanneita, riittävän onnettomia ollakseen sopivia uhreja karismaattiselle sekopäälle, joka pyörittää sekavaa sex, drugs and rock'n'roll -ranchia.
Kirja alkaa vähän hitaasti nykypäivästä. Itse pidän Evien aikuisuusjaksoja kirjan vähiten onnistuneina ja jollain lailla epäuskottavina: keski-ikäinen Evie ei ihan herää persoonana henkiin. Sen sijaan teinivuosien ja ranchin kuvaus on vangitsevaa ja vähän järkyttävääkin.
Viaton ja kokematon Evie kasvaa yhdessä kesässä naiseksi, joka tajuaa sekä oman seksuaalisen valtansa miehiin että miehisen vallankäytön mahdin maailmassa. Lapsuus karisee pois myös suhteessa vanhempiin: epätoivoinen äiti vaihtaa miehiä kaiken aikaa löytääkseen rakkauden ja isä karkaa itselleen liian nuoren naisen kanssa.
Joissain arvioissa on moitittu tyttöjen murhien motivoinnin puutetta. En ole lainkaan samaa mieltä. Kirjan nerokas loppukohtaus kiteyttää viimeistään sen, mistä on kyse: naisten ikuisesti kokemasta väkivallan uhasta, pelosta ja väkivallan kostamisesta väkivallalla. Monilla eri tavoilla kaltoin kohdellut tytöt vastaavat samalla mitalla takaisin, valitettavasti viattomille uhreille, joista yksi on lapsi. Tuntuu melkein siltä, että kultin vetäjä antaa heille vain tekosyyn väkivaltaan. Kostonhimo on jo heissä itsessään.
Suosittelen kirjaa etenkin niille, joilla on teini-ikäisiä tai teineiksi kasvavia tyttöjä. Kirja palautti erinomaisesti mieleen kaikki niihin vuosiin liittyvät angstit ja epävarmuudet ja sen, miten tärkeää vanhempien ärsyttäväkin läsnäolo ja huolenpito on.
Oikeastaan suosittelen kirjaa kaikille naisille. Sen verran se pisti miettimään niitä näkymättömiä miehisiä valtarakenteita, joita maailmassa lasikattoineen edelleen on.
Kirjaa on käsitelty blogeissa paljon, mm. Lumiomenassa, Mari A:lla ja Kristan kirjoissa. Lukupiirini käsittelee kirjaa joulukuussa, joten saatan palata kirjaan vielä sen jälkeen.
Olinkin. Onneksi turhaan. Olipas hiton hyvä kirja. Se ei särkenyt sydäntäni eikä edes räjäyttänyt mieltäni, mutta erinomainen se oli silti.
 |
| Ei mitään chicklittiä tämä. |
Clinen romaani kertoo 60-luvun lopussa olleesta erikoisesta yhteisöstä, jonka miesvetäjä sai nuoret naiset tai tytöt murhaamaan viattomia ihmisiä. Romaani perustuu väljästi Charles Mansonin aikoinaan vetämään kulttiin, vaikkei totuudellisuudella ole sinänsä väliä.
Sanotaan suoraan: tämä on kirja seksistä. Teemoja voi kaunistella miten haluaa, mutta mielestäni kirjan tärkein ja kantavin teema on nuoren tytön kasvu naiseuteen ja omaan seksuaalisuuteensa melkoisen vallankäytön ja väkivallankin kautta.
Kirjan päähenkilö on näennäisesti hyvän perheen tytär, 14-vuotias Evie, josta olisi voinut tulla yksi murhaajista, mutta ei tullut. Tapahtumat kerrotaan hänen kauttaan, kun hän rakastuu kultissa mukana olevaan tyttöön, Suzanneen, josta lopulta tulee yksi päätekijöistä.
Evien ajautuminen mukaan yhteisöön vanhemmiltaan salaa on uskottavaa: tarvitaan vain yhdet eronneet ja riittävän välinpitämättömät vanhemmat, joille riittää teinitytön tarpeeksi uskottava valehtelu kesänviettopaikastaan.
Muut kultissa mukana olevat tytöt sen sijaan ovat enemmän tai vähemmän perheensä hylkäämiä tai karanneita, riittävän onnettomia ollakseen sopivia uhreja karismaattiselle sekopäälle, joka pyörittää sekavaa sex, drugs and rock'n'roll -ranchia.
Kirja alkaa vähän hitaasti nykypäivästä. Itse pidän Evien aikuisuusjaksoja kirjan vähiten onnistuneina ja jollain lailla epäuskottavina: keski-ikäinen Evie ei ihan herää persoonana henkiin. Sen sijaan teinivuosien ja ranchin kuvaus on vangitsevaa ja vähän järkyttävääkin.
Viaton ja kokematon Evie kasvaa yhdessä kesässä naiseksi, joka tajuaa sekä oman seksuaalisen valtansa miehiin että miehisen vallankäytön mahdin maailmassa. Lapsuus karisee pois myös suhteessa vanhempiin: epätoivoinen äiti vaihtaa miehiä kaiken aikaa löytääkseen rakkauden ja isä karkaa itselleen liian nuoren naisen kanssa.
Joissain arvioissa on moitittu tyttöjen murhien motivoinnin puutetta. En ole lainkaan samaa mieltä. Kirjan nerokas loppukohtaus kiteyttää viimeistään sen, mistä on kyse: naisten ikuisesti kokemasta väkivallan uhasta, pelosta ja väkivallan kostamisesta väkivallalla. Monilla eri tavoilla kaltoin kohdellut tytöt vastaavat samalla mitalla takaisin, valitettavasti viattomille uhreille, joista yksi on lapsi. Tuntuu melkein siltä, että kultin vetäjä antaa heille vain tekosyyn väkivaltaan. Kostonhimo on jo heissä itsessään.
Suosittelen kirjaa etenkin niille, joilla on teini-ikäisiä tai teineiksi kasvavia tyttöjä. Kirja palautti erinomaisesti mieleen kaikki niihin vuosiin liittyvät angstit ja epävarmuudet ja sen, miten tärkeää vanhempien ärsyttäväkin läsnäolo ja huolenpito on.
Oikeastaan suosittelen kirjaa kaikille naisille. Sen verran se pisti miettimään niitä näkymättömiä miehisiä valtarakenteita, joita maailmassa lasikattoineen edelleen on.
Kirjaa on käsitelty blogeissa paljon, mm. Lumiomenassa, Mari A:lla ja Kristan kirjoissa. Lukupiirini käsittelee kirjaa joulukuussa, joten saatan palata kirjaan vielä sen jälkeen.
Kommentit