Johanna Elomaa: Säästä ajatuksesi eläviä varten
Toisinaan tässä sairaiden lasten ja putkiremonttien keskellä käy mielessä, että voisipa lähteä olemaan jonnekin yksin ja ihan hiljaa. Siihen asiaan löytyi hyvä lääke: Johanna Elomaan omaelämäkerrallinen kirja Säästä ajatuksesi eläviä varten.
Lyhyesti kirja kertoo Elomaan veljen itsemurhan aiheuttamasta kriisistä ja sen jälkeisestä elämänmuutoksesta. Ei ihan kevyt aihe siis, mutta ajattelin, että tarpeeksi kaukana omasta elämästä.
Olin oikeassa. Olen vasta kirjan alussa, kohdassa, jossa Elomaa on veljen kuoleman jälkeisessä ahdistuksessa jättänyt miehensä, työnsä ja kotimaansa ja lähtenyt Intiaan joogaamaan.
Sinnehän minäkin haluaisin: hiljaisuuteen istumaan ja kaivelemaan omaa napaa ja mielenliikkeitä eksoottisessa ympäristössä jonkun turkoosin meren rannalla - ahh! Joogasin joskus muinoin sen verran, että kävin muutamalla joogaleirillä. Kaihoten muistelen sitä tyyntä rauhaa, jossa hiljaisuuden vallitessa joogattiin ja keskusteltiin henkeviä vegeillallisilla.
Mutta onneksi siis tämä Elomaan kirja. Nimittäin ei sitten kuitenkaan. Elomaa kuvailee ihanan realistisesti ahsramin kurinalaista elämää ja saa kaiken joogaamisen ja meditoinnin kuulostamaan juuri siltä, mitä en elämääni nyt halua. Hänkin on keskittymiskyvytön ja huono meditoija, kuten minäkin ja siksi pystyn samaistumaan Elomaan kokemuksiin varsin hyvin.
Askeettista kikhernemössöä ja kello viiden herätyksiä. Juu ei. Sen sortin aamumeditaatiota olen harrastanut tässä elämässä jo enemmän kuin riittävästi, enkä koskaan enää elämässäni aio vapaaehtoisesti herätä ennen kello seitsemää (mielellään kahdeksaa) ellei ole pakko.
Veljen järkyttävän tarinan vuoksi kirja on hyvin liikuttava, mutta pidän Elomaan kirjoitustyylistä, joka ei vello murheessa, vaan kertoo surun ja kriisin sellaisena kuin se on. Elomaa on tavallaan maailman parannus -sapatillaan toteuttanut sellaisen unelman, jonka olisin itse varmasti joskus tehnyt, ellen olisi saanut perhettä. Odotan nyt jo suurella mielenkiinnolla, mihin kaikkialle Elomaa sapatillaan ehtii ja tuleeko hänestä lopulta onnellinen meditaatioguru.
Minusta ei tullut, eikä tule. Enkä siitä joogaretriitistäkään välitä suuremmin enää. Kun pääsisi turkoosin meren äärelle jonkun lapsikerhon lähelle syömään hyvää ruokaa sateenvarjodrinkki kädessä niin siinä se paras meditaatio olisi juuri nyt.
Lue lisää Elomaan blogissa Hidasta elämää -sivustolla.
 |
| Lue tämä ennen kuin jätät koko elämäsi ja lähdet Aasiaan. |
Lyhyesti kirja kertoo Elomaan veljen itsemurhan aiheuttamasta kriisistä ja sen jälkeisestä elämänmuutoksesta. Ei ihan kevyt aihe siis, mutta ajattelin, että tarpeeksi kaukana omasta elämästä.
Olin oikeassa. Olen vasta kirjan alussa, kohdassa, jossa Elomaa on veljen kuoleman jälkeisessä ahdistuksessa jättänyt miehensä, työnsä ja kotimaansa ja lähtenyt Intiaan joogaamaan.
Sinnehän minäkin haluaisin: hiljaisuuteen istumaan ja kaivelemaan omaa napaa ja mielenliikkeitä eksoottisessa ympäristössä jonkun turkoosin meren rannalla - ahh! Joogasin joskus muinoin sen verran, että kävin muutamalla joogaleirillä. Kaihoten muistelen sitä tyyntä rauhaa, jossa hiljaisuuden vallitessa joogattiin ja keskusteltiin henkeviä vegeillallisilla.
Mutta onneksi siis tämä Elomaan kirja. Nimittäin ei sitten kuitenkaan. Elomaa kuvailee ihanan realistisesti ahsramin kurinalaista elämää ja saa kaiken joogaamisen ja meditoinnin kuulostamaan juuri siltä, mitä en elämääni nyt halua. Hänkin on keskittymiskyvytön ja huono meditoija, kuten minäkin ja siksi pystyn samaistumaan Elomaan kokemuksiin varsin hyvin.
Askeettista kikhernemössöä ja kello viiden herätyksiä. Juu ei. Sen sortin aamumeditaatiota olen harrastanut tässä elämässä jo enemmän kuin riittävästi, enkä koskaan enää elämässäni aio vapaaehtoisesti herätä ennen kello seitsemää (mielellään kahdeksaa) ellei ole pakko.
Veljen järkyttävän tarinan vuoksi kirja on hyvin liikuttava, mutta pidän Elomaan kirjoitustyylistä, joka ei vello murheessa, vaan kertoo surun ja kriisin sellaisena kuin se on. Elomaa on tavallaan maailman parannus -sapatillaan toteuttanut sellaisen unelman, jonka olisin itse varmasti joskus tehnyt, ellen olisi saanut perhettä. Odotan nyt jo suurella mielenkiinnolla, mihin kaikkialle Elomaa sapatillaan ehtii ja tuleeko hänestä lopulta onnellinen meditaatioguru.
Minusta ei tullut, eikä tule. Enkä siitä joogaretriitistäkään välitä suuremmin enää. Kun pääsisi turkoosin meren äärelle jonkun lapsikerhon lähelle syömään hyvää ruokaa sateenvarjodrinkki kädessä niin siinä se paras meditaatio olisi juuri nyt.
Lue lisää Elomaan blogissa Hidasta elämää -sivustolla.
Kommentit