Jarmo Papinniemi on poissa

Parnasson päätoimittaja, kriitikko ja kirjailija Jarmo Papinniemi on kuollut äkilliseen sairaskohtaukseen.

Tunsin Jarmon hyvänä työtuttuna, mutta tuntui, että tunsimme paremmin: se johtui Jarmon ainutlaatuisesta persoonasta. Hän oli älykäs, lämmin, huumorintajuinen, äärettömän lukenut ja sivistynyt  ihminen olematta snobi - poikkeuksellisen hieno kirjamies ja ennen kaikkea rakastava ja omistautunut perheenisä.

Olen niin murheellinen, etten voi edes sanoa paljon muuta. Näin Jarmon viimeksi pari viikkoa sitten WSOY:n juhlissa. Hän tuli heti halaamaan ja kysymään, mitä pienelle pojalleni kuuluu. Sen jälkeen viisastelimme kirja-alan viimeisimmät kuulumiset. Hän oli vasta 44-vuotias.

Kirja-ala ei ole enää sama ilman häntä, loistavaa keskustelijaa, kirjoittajaa ja seuramiestä.

Syvä osanottoni Jarmon perheelle ja hänen isommille ja pienemmille lapsilleen. :(

"Valot sammutettu.
Sumu valaisee
näkymättömän,
rajattoman.
Kaupunki muuttuu toiseksi.
Kulkija näkee hädin tuskin
itsensä,
varjon,
on pian poissa."

 Bo Carpelan, Staden - Kaupunki

Kommentit

Satu sanoi…
Tämä oli tosi pysäyttävä uutinen - tuntui ihan järkyttävän epätodelliselta. Mä en tuntenut Jarmoa, vaihdoimme työasioissa muutamia sähköposteja vain, mutta hänestä jäi niiden ja pääkirjoitustensa perusteella kuva äärettömän lämminhenkisenä, viisaana ja humaanina tyyppinä. Valtavan surullinen uutinen. Toivon voimia hänen perheelleen.
8. lokakuuta 2012 klo 0.46
Ina sanoi…
Kyllä, Jarmo oli just sellainen kuin miten kirjoittikin. Suuri humanisti, sanan hienoimmassa merktityksessä. Vieläkin vaikea uskoa, että tämä on totta. Surettaa. :(
8. lokakuuta 2012 klo 13.16
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Miksi muuten novelleja julkaistaan nykyään niin vähän? Nehän ovat loistavia kirjoja kaikkien kiireisten bussimatkoille tai väsyneen arki-illan pikalukemiseksi. Lisää novelleja! Toivoo Ina. Summa summarum : Osaa se, novellitkin. En aio sortua enää ylisanoihin Itkosen kohdalla, vaan suhtaudun teokseen viileän analyyttisesti. Säästän vielä pari novellia viikonloppuun, mutta uskoisin saaneeni jo riittävän käsityksen. Arvio : Ihana nimi novellikokoelmalle: Huolimattomia unelmia. Juuri niistä näissä tarinoissa on kyse. Hassua kyllä, Itkosen välillä vuolaskin kirjoitustyyli on mukautunut novelleihin uusiksi: kerronta on romaaneja tiivimpää ja ytimekkäämpää. Uutta on siirtyminen pari astetta äijäkirjallisuuden suuntaan: osasta novelleja tulee mieleen Antti Tuuri tai Petri Tamminen. Itkosen kyky erilaisiin kertojiin ja näkökulmien uskottavaan vaihteluun korostuu hyvin novelleissa, joissa on uusia tyyli- ja kerrontakokeiluja: ei tule toistoa tai kyllästymistä, tunnetta siitä, että kerrotaan sama...
Lue lisää

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan

Kuva
Kävipä hassusti. Sain kirjan arvostelukappaleen töihin. Siis arvostelukappaleen , se on: kirjekuoren, jonka sisällä on kirja ja kuoren päällä tarra "arvostelukappale". OMG! Tarkoittaako tämä sitä, että kirjabloggaajille aletaan vähitellen lähettää kirjoja ihan luettavaksi asti?? Maailma muuttuu eskoseni, todellakin! Olen saanut arvostelukappaleita ennenkin, mutta lähinnä kirja-alan tutuilta ja useimmiten itse pyytämällä. Mutta tässä kirjassa on arvostelukappale-tarra ja aion kehystää sen seinälle. Ja mikäs se kirja sitten on: Matthew MacDonaldin "Näin kehosi toimii. Käyttäjän käsikirja." (Docendo) Arvioin tekijän edellisen teoksen "Aivot - käyttäjän käsikirja", joka oli hyvä (arvio täällä ). Nyt ne olivat Docendolla osanneet ajatella, että saattaisin tykätä tästäkin. Olen niin hämmentynyt, että aion ehdottomasti arvioida ja kehua kirjan. Aihe liittyy väljästi Hesarissa viime viikolla olleeseen juttuun blogien suosion kasvusta ja jopa blogilla tienaamisesta...
Lue lisää

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Kuva
Koska viimeksi luit runoja? Aivan. En muista minäkään (Bob Dylanin kuuntelemisestakin on vuosia). Vaan nyitpä luin, onneksi. On taas ollut pientä hässäkkää (ja koskapa ei olisi) ja runot ovat täydellinen vastaus puoli-levottomaan olotilaan, jossa ei ehdi keskittyä mihinkään. Olen harrastanut vartin minimeditaatioita Anna Elina Isoaron loistavan runokokoelman Rakkautta ja vasta-aineita (Into, 2016) parissa. Alaotsikkona on Runoja äidiksi tulemisesta. Tykkään kirjasta niin paljon, että palaan aiheeseen vielä yhdessä Anna Elinan kanssa. Kuvan lapsi ei liity kirjaan mitenkään, ja kuitenkin kaikin tavoin. Mutta sitä ennen runoista. Pidän itse eniten siitä lajista runoutta, jota ymmärrän. Tämä on sellainen kirja. En ehdi lukea yhtä runoa koko päivää ja miettiä upeiden metaforien syviä merkityksiä. Valitettavasti. Mutta kirjat ovat ihmistä eivätkä ihmiset kirjoja varten, on valittava siitä kasasta, johon kulloinkin kykenee. Isoaron runot käsittelevät kaikkea mahdollista äitiyteen...
Lue lisää