Surkealistinen Dali-tarina


Paha suvantovaihe lukemisessa. Olen aloittanut yhteensä kolme kirjaa, rääpin niitä kaikkia yhtä aikaa enkä pääse mihinkään kiinni. Näin voi hyvä kirja pahimmillaan tehdä - onneksi Jhumpa Lahirin Kaiman pitäisi tulla postista tällä viikolla. Sillä välin olen ilahduttanut itseäni myös isolla naistenlehtipinolla. Mikä on ihan valistavaa ja kehittävää ajoittain sekin.

Yksi älkää lukeko -kirjoista on Stan Lauryssenin Dali & minä. Buu. Hesarissa lievästi kehuttiin tätä "taidekauppiaan" eli taidehuijarin tositarinaa (miksi huijari muuten kirjoittaisi tositarinan ylipäänsä? Epäilen.). Äijä teki miljoonia pesemällä rahaa Dali-väärennöksillä.

Jossain vaiheessa kirjaa päästään ilmeisesti itsekehusta jonnekin Dalin lähimaastoonkin, mutten jaksa vaivautua niin pitkälle: kirja, jossa minä-kertoja puhuu itsestään muodossa "meikäläinen" herättää liikaa aggressiota. Mitään surrealismia en alaotsikosta huolimatta löytänyt. Tekeillä on tietysti Hollywood-elokuvakin, onnea hankkeelle.

Täytyy hankkia parempaa luettavaa.

Kommentit

Tuure kirjoittaa sanoi…
Dali on yksi kuvataiteellisista idoleistani, jos niin voi sanoa. olen nähnyt hänen näyttelyjään Suomessa, Ruotsissa ja Espanjassa. Minua ihmetytti Dali - arvostelun saaama julksuus hesarissa - eikö se peräti ollut ekalla kulttuurisivulla? Harva kirja-arvostelu siihen pääsee. Heti arvostelun luettuani päätin etten tule koskaan lukemaan tuota kirjaa. Tai, jos tulen lukemaan, ajattelen lukemisen lopussa samoin kuin sen alussa - nyt - että kyseessä nyt on populaarisurkeus.
2. helmikuuta 2010 klo 19.37
Ina sanoi…
Sama täällä, oon aina fanittanut Dalia, vaikka häntä nyt miten syytettäisiin populismista. What ever, taulut ovat kiehtovia ainakin kaikille kotipsykologiasta ja surrealismista kiinnostuneille. ;)

Sain kirjasta jopa vähän yllättävän moraalikohtauksen, kirjan maailmankuva tuntui vastenmieliseltä. Pikkurikollisten itsekehuskelua ei jaksa lukea - en näe mitään neroutta siinä, että huijaa toisia rikollisia ja rahastaa muiden neroudella. Mutta ehkä olisi pitänyt lukea kirja loppuun, voihan se muuttuakin.

Tai ehkä ei.
3. helmikuuta 2010 klo 15.06
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Miksi muuten novelleja julkaistaan nykyään niin vähän? Nehän ovat loistavia kirjoja kaikkien kiireisten bussimatkoille tai väsyneen arki-illan pikalukemiseksi. Lisää novelleja! Toivoo Ina. Summa summarum : Osaa se, novellitkin. En aio sortua enää ylisanoihin Itkosen kohdalla, vaan suhtaudun teokseen viileän analyyttisesti. Säästän vielä pari novellia viikonloppuun, mutta uskoisin saaneeni jo riittävän käsityksen. Arvio : Ihana nimi novellikokoelmalle: Huolimattomia unelmia. Juuri niistä näissä tarinoissa on kyse. Hassua kyllä, Itkosen välillä vuolaskin kirjoitustyyli on mukautunut novelleihin uusiksi: kerronta on romaaneja tiivimpää ja ytimekkäämpää. Uutta on siirtyminen pari astetta äijäkirjallisuuden suuntaan: osasta novelleja tulee mieleen Antti Tuuri tai Petri Tamminen. Itkosen kyky erilaisiin kertojiin ja näkökulmien uskottavaan vaihteluun korostuu hyvin novelleissa, joissa on uusia tyyli- ja kerrontakokeiluja: ei tule toistoa tai kyllästymistä, tunnetta siitä, että kerrotaan sama...
Lue lisää

Uutisia!

Kerrankin kuulkaa uutisia! Sain syksyllä puhelun, joita ei elämässä ikinä odota ja kun sellaisen puhelun saa, sitä ei usko. Pyysivät Inahdusta mukaan uuteen naisten verkkolehteen. Luulin, että myyvät mainostilaa. Kun lopulta uskoin, että eivät halua mun maksavan mitään tai mainostavan mitään, aloin ymmärtää, että nyt ollaan jonkun aika vekkulin kuvion äärellä. Kävin tapaamassa toimituksen innostunutta ja ihanaa porukkaa ja katsomassa konseptia. Totesin, että aika mun näköinen juttu ja tällaisiin taidetaan pyytää max kerran elämässä mukaan. En tosin myöskään keksinyt yhtään syytä kieltäytyä. Mistä on kyse? A-lehdet on kaikessa hiljaisuudessa kehittänyt useamman vuoden ajan uutta 18-34 -vuotiaille naisille suunnattua verkkolehteä Lilyä, joka lanseerataan ensi helmikuussa. Tänään oli eka julkkaritilaisuus ja saan viimein tulla kaapista Lilyn tulevana kirjabloggaajana. ;) Lily rakentuu aika vahvasti blogien ympärille - toimituksessa on peräti neljä henkeä, sen lisäksi on lukuisia bloggaaj...
Lue lisää

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Kuva
Koska viimeksi luit runoja? Aivan. En muista minäkään (Bob Dylanin kuuntelemisestakin on vuosia). Vaan nyitpä luin, onneksi. On taas ollut pientä hässäkkää (ja koskapa ei olisi) ja runot ovat täydellinen vastaus puoli-levottomaan olotilaan, jossa ei ehdi keskittyä mihinkään. Olen harrastanut vartin minimeditaatioita Anna Elina Isoaron loistavan runokokoelman Rakkautta ja vasta-aineita (Into, 2016) parissa. Alaotsikkona on Runoja äidiksi tulemisesta. Tykkään kirjasta niin paljon, että palaan aiheeseen vielä yhdessä Anna Elinan kanssa. Kuvan lapsi ei liity kirjaan mitenkään, ja kuitenkin kaikin tavoin. Mutta sitä ennen runoista. Pidän itse eniten siitä lajista runoutta, jota ymmärrän. Tämä on sellainen kirja. En ehdi lukea yhtä runoa koko päivää ja miettiä upeiden metaforien syviä merkityksiä. Valitettavasti. Mutta kirjat ovat ihmistä eivätkä ihmiset kirjoja varten, on valittava siitä kasasta, johon kulloinkin kykenee. Isoaron runot käsittelevät kaikkea mahdollista äitiyteen...
Lue lisää