Voihan Ruusunen

Hesarissa pohdittiin eilen case Susan Ruususen vaikutusta muuhun kauno- tai tietokirjallisuuteen, jossa paljastellaan erinäisiä intiimejä asioita enemmän tai vähemmän läheisistä elävistä tai kuolleista ihmisistä. Haastattelussa oli mm. Märta Tikkanen ja Panu Rajala - jäin tästä Ruususen ja Tikkasen ottamisesta edes saman artikkelin sisälle jotenkin sanattomaksi. Mutta joo: kysymys on kai jonkun mutkan kautta sananvapaudesta. Mielestäni Ruususen kirja vaikuttaa kuitenkin olevan pikemminkin liian pitkäksi venähtänyt Seiskan jatkoartikkeli, jota ei olisi tarvinnut painaa kirjaksi asti ylipäänsä.

Lisäksi Ruusunen voisi vähitellen hävitä ihan oman ja lastensa edun nimissä niin oikeuslaitoksesta kuin julkisuudestakin. Pitäisikö tästä aiheesta sanoa jotain enempää? No ei.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Ruusunen on varoittava esimerkki siitä millaisiin älyttömyyksiin ihminen voi erotuskassaan sortua. Valitulta tieltä on nähtävästi vaikea astua pois.
Ina sanoi…
Joo kyllä. Tähän on tosi vaikea samastua millään tavalla, kun itselle ehkä pahin painajainen olisi joutua julkisuuteen puimaan ylipäänsä mitään negatiivista henkilökohtaista kriisiä tai tapahtumaa, oli se sitten ero tai sairastuminen tai mikä tahansa...

Toivon, etten kadu tätä kommenttia jonain päivänä kun huomaan kirjablogin muuttuneen salakavalasti henkilökohtaiseksi tilitykseksi aiheesta x. ;)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Paluu menneisyyteen

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita