Revolutionary Road: the Jatko-osa
Kävin viimein katsomassa Revolutionary Road -leffan (kirjasta kirjoitin jo pariin kertaa tammikuussa) ja täytyypä analysoida jälleen tätä kirjan ja elokuvan monimutkaista suhdetta.
Ensiksi: pidin. Kirjasta tietysti enemmän, mutta silti elokuvakin on ok ja ihan komeaa katsottavaa. Leffa on yllättävänkin uskollinen kirjalle ja ennen kaikkea Kate Winslet tekee aikamoisen roolin. Leonardo DiCapriokaan ei ole huono (ainakaan koko aikaa), mutta poikkeaa vähän liikaa omasta kirjan perusteella syntyneestä mielikuvastani.
Tämä on yleensä se suurin ongelma. Oma pää on kuitenkin se merkittävin filminauha, jonka luomia kuvia, mielleyhtymiä ja hahmoja minkään elokuvaohjaajan on melkein mahdoton ylittää. Niin nytkin. Jotkut näyttelijät osuvat aivan nappiin, osasta tulee vähän pettymys - toltako se muka näyttää, äh, ei nyt ihan. Ai tollanen talo, onpa nuhjasta, kas, niillä on lepakkotuoli! Elokuvassa osaa toisaalta arvostaa myös hyvin tehtyä epookkia. Leonardon sijaan olisin nähnyt pääosassa mieluummin vaikka vähän miehekkäämmän Matt Damonin, jos siihen oli pakko ottaa joku pretty face. Tuntemattomampi näyttelijä olisi toiminut ehkä jopa parhaiten, Leonardosta en voi välttää fiilistä, että Leonardo esittää Leonardoa.
Elokuvan näkökulmaa on modernisoitu kirjaan verrattuna lievällä naisnäkökulman korostamisella, mikä onkin hyvä ratkaisu, koska Kate jyrää Leonardon mennen tullen. Neuroottinen kotirouva on Winsletin versiossa vahva ja määrätietoinen moderni nainen, joka haluaa irti ahtaasta 50-luvun ihannevaimoroolistaan. Moni näyttelijä sortuisi ylilyönteihin, mutta Winslet tasapainoilee taitavasti vähän stereotyyppisenkin roolin kanssa.
Ystäväni, joka ei ole lukenut kirjaa jäi leffan suhteen vähän kylmemmäksi ja mietti, mikä nyt oikeastaan oli se pointti - tässäkin on yksi iso haaste kirjan filmatisoinnissa. Elokuva joutuu aina oikomaan mutkia, tihentämään juonta ja jättämään ihmisten taustoja selittämättä, jolloin lopputulos on väistämättä kirjaa pinnallisempi (jos kirja on hyvä, siis). Niin ainakin tällä kertaa.
Entä suosittelenko? Jos olet lukenut kirjan ja pidit siitä, leffasta saattaa ehkä saada kiinnostavaa lisäpotkua. Jos et ole lukenut kirjaa, mutta menet katsomaan leffaa, varaudu vähän pinnallisempaan elämykseen ja lue kirja jos pidit elokuvasta.
Jos Amerikan lähiökeskiluokan kriisi ei voisi vähempää kiinnostaa, keksi parempaa luettavaa tai katsottavaa.
Ensiksi: pidin. Kirjasta tietysti enemmän, mutta silti elokuvakin on ok ja ihan komeaa katsottavaa. Leffa on yllättävänkin uskollinen kirjalle ja ennen kaikkea Kate Winslet tekee aikamoisen roolin. Leonardo DiCapriokaan ei ole huono (ainakaan koko aikaa), mutta poikkeaa vähän liikaa omasta kirjan perusteella syntyneestä mielikuvastani.
Tämä on yleensä se suurin ongelma. Oma pää on kuitenkin se merkittävin filminauha, jonka luomia kuvia, mielleyhtymiä ja hahmoja minkään elokuvaohjaajan on melkein mahdoton ylittää. Niin nytkin. Jotkut näyttelijät osuvat aivan nappiin, osasta tulee vähän pettymys - toltako se muka näyttää, äh, ei nyt ihan. Ai tollanen talo, onpa nuhjasta, kas, niillä on lepakkotuoli! Elokuvassa osaa toisaalta arvostaa myös hyvin tehtyä epookkia. Leonardon sijaan olisin nähnyt pääosassa mieluummin vaikka vähän miehekkäämmän Matt Damonin, jos siihen oli pakko ottaa joku pretty face. Tuntemattomampi näyttelijä olisi toiminut ehkä jopa parhaiten, Leonardosta en voi välttää fiilistä, että Leonardo esittää Leonardoa.
Elokuvan näkökulmaa on modernisoitu kirjaan verrattuna lievällä naisnäkökulman korostamisella, mikä onkin hyvä ratkaisu, koska Kate jyrää Leonardon mennen tullen. Neuroottinen kotirouva on Winsletin versiossa vahva ja määrätietoinen moderni nainen, joka haluaa irti ahtaasta 50-luvun ihannevaimoroolistaan. Moni näyttelijä sortuisi ylilyönteihin, mutta Winslet tasapainoilee taitavasti vähän stereotyyppisenkin roolin kanssa.
Ystäväni, joka ei ole lukenut kirjaa jäi leffan suhteen vähän kylmemmäksi ja mietti, mikä nyt oikeastaan oli se pointti - tässäkin on yksi iso haaste kirjan filmatisoinnissa. Elokuva joutuu aina oikomaan mutkia, tihentämään juonta ja jättämään ihmisten taustoja selittämättä, jolloin lopputulos on väistämättä kirjaa pinnallisempi (jos kirja on hyvä, siis). Niin ainakin tällä kertaa.
Entä suosittelenko? Jos olet lukenut kirjan ja pidit siitä, leffasta saattaa ehkä saada kiinnostavaa lisäpotkua. Jos et ole lukenut kirjaa, mutta menet katsomaan leffaa, varaudu vähän pinnallisempaan elämykseen ja lue kirja jos pidit elokuvasta.
Jos Amerikan lähiökeskiluokan kriisi ei voisi vähempää kiinnostaa, keksi parempaa luettavaa tai katsottavaa.
Kommentit