Ärsyyntymistä etsimässä
Jaha. Lisää jäljittelyä. Nyt jäljitellään ranskalaisia klassikoita ja filosofeja. Piti kokeilla Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseitä, jos vaikka jaksaisi provosoitua kesken kaamosajan.
Ei auta. Sori Antti, kaamoksen välinpitämättömyys on vihaasi vahvempi. Nylén oli Hesarin esikoiskirjapalkintoehdokkaana, tunnetaan myös nykyajan dandynä ja vegaanina ja kaikenlaisena erikoisajattelijana. Jotkut ovat teosta kehuneet, jotkut ovat hymyilleet arvoituksellisesti ja kehottaneet lukemaan - itse odotin ainakin ärsyyntymistä.
Masentavin reaktio on tämä: ei mitään. Nylén kirjoittaa vallan taitavasti ja julistaa jo esipuheessa esseistiikan lajityypeistä marginaalisimmaksi, runouttakin syrjitymmäksi. Joo-o, näin on, vaikka esseistiikkaa ja pamfletteja yritetään kovasti herätellä henkiin. Esseistiikka-parka, ehkä se kokee vielä uuden tulemisen aikana, joka arvostaa syvää ajattelua bloggailua enemmän.
Alkuun haukutaan lihansyöjät ja Teemu Mäki. Naurattaa, kun lihansyöjiä kutsutaan lihaaneiksi - ihan oivaltavaa, heh. Mutta pitääkö Teemu Mäkeen vieläkin tuhlata paperia. Tähän kaikkeen sotketaan sopiva annos feminismiä ja vaikka mitä, mutta haukotus; olen Germaine Greerini aikoinaan kiihkolla tankannut ja mesonnut, ei jaksa palata niihin enää. Suuttumisesta puhumattakaan.
Seuraavaksi dandyismi; ei jaksa kiinnostaa kun en ole dandy. Seuraava luku. Neitsyys. (??) Alan hyppiä lukujen alkuihin. Turkistarhaus. No niinpä tietysti. Pentti Linkola - hei apua..?
Ongelma ei ole siinä, etteikö Nylén osaisi kirjoittaa hyviä esseitä: kyllä osaa, vieläpä varsin oikeaoppisesti. Perusfilosofeja yhdistetään osuvasti nykykirjoittajiin ja ilmiöihin (kuka muistaa vielä Satu Lapin, tuon Johanna Tukiaisen esitaistelijan!?). Ongelma on siinä, että vaikka hän kaivaa about 80-luvulla loppuunkalutuista aiheista uuttakin sanottavaa, pitäisi jotenkin kiinnostua riittävästi esseiden teemoista jaksaakseen paneutua niihin.
En ole selvästi elämässäni esseistiikan kohtaamispisteessä. Kaipaan kirjaa, joka ei jäljittele mitään eikä ketään.
Ei auta. Sori Antti, kaamoksen välinpitämättömyys on vihaasi vahvempi. Nylén oli Hesarin esikoiskirjapalkintoehdokkaana, tunnetaan myös nykyajan dandynä ja vegaanina ja kaikenlaisena erikoisajattelijana. Jotkut ovat teosta kehuneet, jotkut ovat hymyilleet arvoituksellisesti ja kehottaneet lukemaan - itse odotin ainakin ärsyyntymistä.
Masentavin reaktio on tämä: ei mitään. Nylén kirjoittaa vallan taitavasti ja julistaa jo esipuheessa esseistiikan lajityypeistä marginaalisimmaksi, runouttakin syrjitymmäksi. Joo-o, näin on, vaikka esseistiikkaa ja pamfletteja yritetään kovasti herätellä henkiin. Esseistiikka-parka, ehkä se kokee vielä uuden tulemisen aikana, joka arvostaa syvää ajattelua bloggailua enemmän.
Alkuun haukutaan lihansyöjät ja Teemu Mäki. Naurattaa, kun lihansyöjiä kutsutaan lihaaneiksi - ihan oivaltavaa, heh. Mutta pitääkö Teemu Mäkeen vieläkin tuhlata paperia. Tähän kaikkeen sotketaan sopiva annos feminismiä ja vaikka mitä, mutta haukotus; olen Germaine Greerini aikoinaan kiihkolla tankannut ja mesonnut, ei jaksa palata niihin enää. Suuttumisesta puhumattakaan.
Seuraavaksi dandyismi; ei jaksa kiinnostaa kun en ole dandy. Seuraava luku. Neitsyys. (??) Alan hyppiä lukujen alkuihin. Turkistarhaus. No niinpä tietysti. Pentti Linkola - hei apua..?
Ongelma ei ole siinä, etteikö Nylén osaisi kirjoittaa hyviä esseitä: kyllä osaa, vieläpä varsin oikeaoppisesti. Perusfilosofeja yhdistetään osuvasti nykykirjoittajiin ja ilmiöihin (kuka muistaa vielä Satu Lapin, tuon Johanna Tukiaisen esitaistelijan!?). Ongelma on siinä, että vaikka hän kaivaa about 80-luvulla loppuunkalutuista aiheista uuttakin sanottavaa, pitäisi jotenkin kiinnostua riittävästi esseiden teemoista jaksaakseen paneutua niihin.
En ole selvästi elämässäni esseistiikan kohtaamispisteessä. Kaipaan kirjaa, joka ei jäljittele mitään eikä ketään.
Kommentit
Ystäväni ja kolumnistikollegani Mademoiselle Vosges on kirjoittanut pitkän rivin ranskalaisilla filosofeilla briljeeraavia tekstejä, joista jokainen sävähdyttää enemmän kuin Nylén.
"Tulevaisuus on duunipaikan SodexHon riistakäristykseltä haiseva petos!"
Niin on! Reklamoin!
Kiitos vinkistä, täytyy seurata Ruzacchoa ja Mademoisellea jos pysyis hereillä (tämä on metafora, kuten ymmärrätte).
Nyt pitää sanoa tasapuolisuuden vuoksi sananen Nylénin puolestakin; ystävä oli fiiliksissä ja piti opiskeluaikojen kiihkeiden kahvilakeskustelujen tunnelmasta ja siitä, että onpahan ainakin mielipiteitä.