Yhteisöitykää!




Tuli niin mainiota debattia yhteisöllisyydestä Poikani Kevinin ja tv:nkin (!) herättelemänä, etten malta olla ottamatta päivän Hesarista Wagnerin tyhjentävää kannanottoa asiaan - meinasi mennä aamulla mehut väärään kurkkuun. ;D
Olin päivän opiskelemassa nettimaailman uusia kuvioita ja nyt pitäisi varmaan sanoa siitä jotain viisasta tai tässä ollaan ja tonne mennään - tyyppistä visiointia, mutta koska itselleni päivän mieleenpainuvin anti oli puhtaasti subjektiivisuuteen perustuvaa (muiden bloggaus- ja wiki-kokemuksia) niin menen sen sijaan lukemaan. Sen voi tosin sanoa, ettei kukaan mukaan tunnu olevan ihan varma siitä, missä nyt ollaan tai varsinkaan minne mennään, mutta onko ihmiskunta tiennyt sitä koskaan? Väitän että ei; aina on ollut joku tuntematon manner, meren takana tai kuussa tai nyt netissä. Jos tietäisimme, minne olemme menossa, emme kai koskaan menisi minnekään - eksyin aiheesta ja menen lukemaan.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Yksi oleellinen asia nettimaailmaan liittyen on juurikin tuo yhteisöllisyys. Kovasti esimerkiksi mediakasvatuksen kentällä puhutaan yhteisöllisestä tai osallistavasta mediasta. Tähän liittyy Web 2.0 ja kaikkien käyttäjien mahdollisuus ottaa osaa tekemiseen. Esimerkkeinä erityisesti wikit, joista Wikipedia on varmaan yleisin. Ei siis enää ole kirjojenkaan suhteen niin, että joku kirjoittaa kirjan, joka julkaistaan ja lukijat lukevat sen. Vaan on jossain kirjoituksessasi mainittuja kirjablogeja, kirjoja kirjoitetaan verkossa yhteistyössä tai kirjojen pohjalta luodaan fanifiktiossa aivan omia jatkokertomuksia. Maailma on avoin ja täynnä mahtavia mahdollisuuksia, mutta välillä vähän pelottaa, minne todella ollaan menossa.
20. marraskuuta 2008 klo 20.46
Anonyymi sanoi…
Ja pitää vielä lisätä mediakasvatuksen lukupiirissä herännyt ahaa-elämys. Vaikka media muuttuu koko ajan valtavasti ja tulee aivan uusia median muotoja, ei tarinan kaava ole muuttunut. Se on ollut antiikista alkaen, ja vaikka sitä on aikojen saatossa varioitu, ei varsinaisiin "pysyviin totuuksiin" tullut muutoksia. Eli kaikesta muutoksesta huolimatta on maailmassa aina jotain pysyvää :).
20. marraskuuta 2008 klo 20.50
Ina sanoi…
Kyllä, juuri näin!! Nyt pitää lähteä taas opiskelemaan yhteisöllisyyttä, ;) mutta itse opin parin viimeisen päivän aikana taas kerran sen vanhan totuuden, että ihmiset pelkäävät eniten muutosta - ei ihminen itse silti juurikaan muutu. Muodot ja tavat muuttuvat, ydin ei.
21. marraskuuta 2008 klo 8.27
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Miksi muuten novelleja julkaistaan nykyään niin vähän? Nehän ovat loistavia kirjoja kaikkien kiireisten bussimatkoille tai väsyneen arki-illan pikalukemiseksi. Lisää novelleja! Toivoo Ina. Summa summarum : Osaa se, novellitkin. En aio sortua enää ylisanoihin Itkosen kohdalla, vaan suhtaudun teokseen viileän analyyttisesti. Säästän vielä pari novellia viikonloppuun, mutta uskoisin saaneeni jo riittävän käsityksen. Arvio : Ihana nimi novellikokoelmalle: Huolimattomia unelmia. Juuri niistä näissä tarinoissa on kyse. Hassua kyllä, Itkosen välillä vuolaskin kirjoitustyyli on mukautunut novelleihin uusiksi: kerronta on romaaneja tiivimpää ja ytimekkäämpää. Uutta on siirtyminen pari astetta äijäkirjallisuuden suuntaan: osasta novelleja tulee mieleen Antti Tuuri tai Petri Tamminen. Itkosen kyky erilaisiin kertojiin ja näkökulmien uskottavaan vaihteluun korostuu hyvin novelleissa, joissa on uusia tyyli- ja kerrontakokeiluja: ei tule toistoa tai kyllästymistä, tunnetta siitä, että kerrotaan sama...
Lue lisää

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan

Kuva
Kävipä hassusti. Sain kirjan arvostelukappaleen töihin. Siis arvostelukappaleen , se on: kirjekuoren, jonka sisällä on kirja ja kuoren päällä tarra "arvostelukappale". OMG! Tarkoittaako tämä sitä, että kirjabloggaajille aletaan vähitellen lähettää kirjoja ihan luettavaksi asti?? Maailma muuttuu eskoseni, todellakin! Olen saanut arvostelukappaleita ennenkin, mutta lähinnä kirja-alan tutuilta ja useimmiten itse pyytämällä. Mutta tässä kirjassa on arvostelukappale-tarra ja aion kehystää sen seinälle. Ja mikäs se kirja sitten on: Matthew MacDonaldin "Näin kehosi toimii. Käyttäjän käsikirja." (Docendo) Arvioin tekijän edellisen teoksen "Aivot - käyttäjän käsikirja", joka oli hyvä (arvio täällä ). Nyt ne olivat Docendolla osanneet ajatella, että saattaisin tykätä tästäkin. Olen niin hämmentynyt, että aion ehdottomasti arvioida ja kehua kirjan. Aihe liittyy väljästi Hesarissa viime viikolla olleeseen juttuun blogien suosion kasvusta ja jopa blogilla tienaamisesta...
Lue lisää

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Kuva
Koska viimeksi luit runoja? Aivan. En muista minäkään (Bob Dylanin kuuntelemisestakin on vuosia). Vaan nyitpä luin, onneksi. On taas ollut pientä hässäkkää (ja koskapa ei olisi) ja runot ovat täydellinen vastaus puoli-levottomaan olotilaan, jossa ei ehdi keskittyä mihinkään. Olen harrastanut vartin minimeditaatioita Anna Elina Isoaron loistavan runokokoelman Rakkautta ja vasta-aineita (Into, 2016) parissa. Alaotsikkona on Runoja äidiksi tulemisesta. Tykkään kirjasta niin paljon, että palaan aiheeseen vielä yhdessä Anna Elinan kanssa. Kuvan lapsi ei liity kirjaan mitenkään, ja kuitenkin kaikin tavoin. Mutta sitä ennen runoista. Pidän itse eniten siitä lajista runoutta, jota ymmärrän. Tämä on sellainen kirja. En ehdi lukea yhtä runoa koko päivää ja miettiä upeiden metaforien syviä merkityksiä. Valitettavasti. Mutta kirjat ovat ihmistä eivätkä ihmiset kirjoja varten, on valittava siitä kasasta, johon kulloinkin kykenee. Isoaron runot käsittelevät kaikkea mahdollista äitiyteen...
Lue lisää