Tiukka kirjaviikko

Hesarin esikoiskirjapalkinto julkistetaan keskiviikkona - hyviä esikoisia oli sen verran paljon, että uuvahdin kirjamessuilla ja päätin lukea AINAKIN voittajan. Voittajaa odotellessa siis. (Pidätän oikeuden perua puheeni, jos se hakukonerunokirja voittaa.)

Lisäksi - jos en ole eksynyt kaamokseen ja elä täysin väärässä viikossa, päivässä ja elämässä - tällä viikolla julkistetaan myös Finlandia-palkintoehdokkaat. Niistä olen lukenut jo yhden (sic!) tai ainakin kuvittelen lukeneeni. Parin kuvittelen odottelevan vuoroaan ikkunalaudalla (yöpöydällä pidetään ne kirjat, joita luetaan, ikkunalaudalla ne, joita aiotaan). Toivotaan, että tulee ylläreitäkin.

Jaa, sitten pitää vielä puolustaa täällä pahoin kohdeltua Le Cléziota ja johdattaa lukijat hetkellisesti sivistyneempien kirjaihmisten pariin. ;) (ei, tässä ei ole tahallista ilkeilyä, korkeintaan lievää itseironiaa) Kirsi Pihakin otti nobelistimme käsittelyyn ja vaikuttaisi siltä, että Harhaileva tähti olisi lukemisen arvoinen tai ainakin Autiomaata parempi? Sitten seuraa ilkeilyä: Pihan blogiin tuntuu kerääntyneen muutenkin Le Clézion Suomen faniklubi kokonaisuudessaan, joten jätän aiheen suosiolla siihen perehtyneille. Hymiö hymiö.

Nyt en kuitenkaan millään kykene antamaan gool old Cléziolle uutta mahista, kun ehdin jo hankkia parempaa luettavaa. Siitä lisää myöhemmin. Koittakaahan kestää tämä marraskuu - loistava lukukuukausi, mutta paljon muuta hyvää en siitä keksi. Pikkujouluja odotellessa!

Kommentit

marikki sanoi…
Mielenkiinnolla odotetaan myös täällä Finlandia-palkintoehdokkaita, tosin en laittaisi rahojani likoon sen puolesta, että olen niistä (vielä) yhtäkään lukenut. Yhtä suurella mielenkiinnolla haluaisin kyllä kurkistaa Inan ikkunalaudalle, yöpöytälukemisista saanemme lukea blogista.. =)
Hesarin erikoiskirjapalkinnon
voittajan julkistamista odotellessa..
Ina sanoi…
Ikkunalaudan takaa ei näy enää ikkunaa tai maisemaa. Sen sijaan sieltä löytyy mm. se Tervon Troikka, tieto- ja ammattikirjoja vino pino (joissa pari Tieto-Finlandiaehdokasta mukana!) ja Olli Jalosen uusin. Muun muassa. ;)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Paluu menneisyyteen

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita