Neuvostoliitto on in??

Esikoiskirjapalkinto meni aika odotusten mukaisesti Katri Lipsonin Kosmonautti-romaanille, joka tapahtuu kaikista maailman paikoista Murmanskissa! Olen kuullut siitä kovasti kehuja - lupaavaa omalta kannaltani on se, että kirjan sanotaan liittyvän venäläisten klassikoiden surumielisen kaihon ja turhuuden traditioon. Koska olen aina ollut iso venäläisten klassikoiden fani (ja Suurin on Tsehov! Ja tiedän, että s:n päällä pitäisi olla hattu, mutten löydä sitä näppiksestä, ärsyttävää!), tämä on ehdottomasti luettava.

Kahden kirjan perusteella on vähän aikaista vetää isoja johtopäätöksiä, mutta väitän Inahtajan itsevarmaan trendinenään vedoten, että jotain veli Venäjä-trendiä on nyt ilmassa, kun kaksi vuoden kehuttua/palkittua teosta (Oksasen Puhdistus) pyörii miljööltään Neuvostoliitto/Viro -akselilla ja Fedja-setäkin koki uuden tulemisen. Hmm?

Kommentit

marikki sanoi…
Puhumattakaan slaavilaisesta trendistä muodissa; kirjailut vaatteissa ja kukkakuvioiset huivit on olleet inessä jo jonkin aikaa. Kaikesta tästä huolimatta en aio alkaa opiskella venäjää enkä matkustaa sinne lähiaikoina.. nimim. Kahdessa matkassa Pietariin oli toinen liikaa.
13. marraskuuta 2008 klo 9.48
Ina sanoi…
Tiesin! Slaavilainen melankolia on in! Lama tulee, kuolo korjaa, voi elämän suurta synkkää murhetta! Lisää votkaa!

Ihanaa!
13. marraskuuta 2008 klo 17.58
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Miksi muuten novelleja julkaistaan nykyään niin vähän? Nehän ovat loistavia kirjoja kaikkien kiireisten bussimatkoille tai väsyneen arki-illan pikalukemiseksi. Lisää novelleja! Toivoo Ina. Summa summarum : Osaa se, novellitkin. En aio sortua enää ylisanoihin Itkosen kohdalla, vaan suhtaudun teokseen viileän analyyttisesti. Säästän vielä pari novellia viikonloppuun, mutta uskoisin saaneeni jo riittävän käsityksen. Arvio : Ihana nimi novellikokoelmalle: Huolimattomia unelmia. Juuri niistä näissä tarinoissa on kyse. Hassua kyllä, Itkosen välillä vuolaskin kirjoitustyyli on mukautunut novelleihin uusiksi: kerronta on romaaneja tiivimpää ja ytimekkäämpää. Uutta on siirtyminen pari astetta äijäkirjallisuuden suuntaan: osasta novelleja tulee mieleen Antti Tuuri tai Petri Tamminen. Itkosen kyky erilaisiin kertojiin ja näkökulmien uskottavaan vaihteluun korostuu hyvin novelleissa, joissa on uusia tyyli- ja kerrontakokeiluja: ei tule toistoa tai kyllästymistä, tunnetta siitä, että kerrotaan sama...
Lue lisää

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan

Kuva
Kävipä hassusti. Sain kirjan arvostelukappaleen töihin. Siis arvostelukappaleen , se on: kirjekuoren, jonka sisällä on kirja ja kuoren päällä tarra "arvostelukappale". OMG! Tarkoittaako tämä sitä, että kirjabloggaajille aletaan vähitellen lähettää kirjoja ihan luettavaksi asti?? Maailma muuttuu eskoseni, todellakin! Olen saanut arvostelukappaleita ennenkin, mutta lähinnä kirja-alan tutuilta ja useimmiten itse pyytämällä. Mutta tässä kirjassa on arvostelukappale-tarra ja aion kehystää sen seinälle. Ja mikäs se kirja sitten on: Matthew MacDonaldin "Näin kehosi toimii. Käyttäjän käsikirja." (Docendo) Arvioin tekijän edellisen teoksen "Aivot - käyttäjän käsikirja", joka oli hyvä (arvio täällä ). Nyt ne olivat Docendolla osanneet ajatella, että saattaisin tykätä tästäkin. Olen niin hämmentynyt, että aion ehdottomasti arvioida ja kehua kirjan. Aihe liittyy väljästi Hesarissa viime viikolla olleeseen juttuun blogien suosion kasvusta ja jopa blogilla tienaamisesta...
Lue lisää

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Kuva
Koska viimeksi luit runoja? Aivan. En muista minäkään (Bob Dylanin kuuntelemisestakin on vuosia). Vaan nyitpä luin, onneksi. On taas ollut pientä hässäkkää (ja koskapa ei olisi) ja runot ovat täydellinen vastaus puoli-levottomaan olotilaan, jossa ei ehdi keskittyä mihinkään. Olen harrastanut vartin minimeditaatioita Anna Elina Isoaron loistavan runokokoelman Rakkautta ja vasta-aineita (Into, 2016) parissa. Alaotsikkona on Runoja äidiksi tulemisesta. Tykkään kirjasta niin paljon, että palaan aiheeseen vielä yhdessä Anna Elinan kanssa. Kuvan lapsi ei liity kirjaan mitenkään, ja kuitenkin kaikin tavoin. Mutta sitä ennen runoista. Pidän itse eniten siitä lajista runoutta, jota ymmärrän. Tämä on sellainen kirja. En ehdi lukea yhtä runoa koko päivää ja miettiä upeiden metaforien syviä merkityksiä. Valitettavasti. Mutta kirjat ovat ihmistä eivätkä ihmiset kirjoja varten, on valittava siitä kasasta, johon kulloinkin kykenee. Isoaron runot käsittelevät kaikkea mahdollista äitiyteen...
Lue lisää