Leena Parkkinen: Galtbystä länteen

Kaikenlaisen kevätsairastelun ja -väsymyksen keskellä luin ihanan kirjan. (Miksi muuten keväällä väsyttää, kun valo lisääntyy? En ymmärrä. Lamaannun keväisin aina. Lukeminenkin on normaalia hankalampaa: kirja menee vaihtoon heti, jos yksikin pilkun paikka alkaa ärsyttää.)

Leena Parkkisen esikoisromaani Sinun jälkeesi Max oli todella omaperäinen ja vaikuttava kirja, joka jäi mieleen. Silti kesti näin pitkään, että sain käsiini seuraavan Galtbystä länteen (Teos 2013). Luin kirjan vatsatautitoipilaana, joten onneksi sain kerrankin lukea rauhassa ja melkein putkeen koko homman. 

Ihana kirja, sanoinko jo? Mieleeni tuli Ulla-Lena Lundbergin Jää. Galtbystä Länteen on myös saaristoromaani, ja samalla tavalla yhtä aikaa sekä jännittävä että aavistuksen melankolinen kirja. Sopii siis kevätmelankoliaan mainiosti.

Bloggaaja samastui kirjan kasikymppiseen kärttyiseen rouvaan, joka on kyllästynyt kaikkeen.

Romaani alkaa nuoresta vähän hunningolla olevasta tytöstä ja vanhasta, vähän hunningolla olevasta rouvasta. Oudon yhteentörmäyksen jälkeen he lähtevät pakomatkalle yhdessä, mutta kirjan päätarina tapahtuu silti rouvan nuoruudessa, pienessä Fetknoppenin saaressa. Yksi tärkeimmistä henkilöistä on naisen nuorena kuollut veli Sebastian, joka sotkeentui ennen kuolemaansa nuoren tytön murhaan. 

Siskon ja veljen, Karenin ja Sebastianin välinen läheinen suhde on kirjan tärkein rakkaustarina ja sellaisena mielestäni hienosti kuvattu. Viimeisenä tekonaan vanha rouva haluaa palata saareen selvittämään, oliko hänen rakas veljensä todella murhaaja vai ei.

Kirjassa on dekkarimaisen koukuttavia aineksia, mutta mielestäni murhamysteeri ei lopulta ollut kirjassa se keskeisin arvoitus, vaan siskon ja veljen välinen suhde. Mitä heidän välillään tapahtui? Miksi Karen lähti saaresta ja kotoaan ovet paukkuen aikomatta palata? Miksi Sebastian kuoli niin nuorena?

Esikoisromaanissaan Parkkinen kuvasi siamilaisia kaksosia. Tässäkin kirjassa Karen ja Sebastian ovat toisissaan yhtä lujasti kiinni, vaikka vain henkisesti. Sisaruussuhde on molemmissa kirjoissa elämän tärkein ihmissuhde ja Karenin mielestä veli on ollut tärkeämpi kuin yksikään useista aviomiehistä. Ehkä jopa tärkeämpi kuin oma poika, joka jää aika vaisuksi sivuhahmoksi.

Mielenkiintoinen näkökulma sisaruuteen, eikä ihan tavanomainen.

Jähmeä ja eristäytynyt saariyhteisö on uskottavasti kuvattu ja 30-luvun ajankuvaus on ihailtavan tarkkaa. Jäin itse enemmän kiinni menneisyyteen kuin nykyhetkeen, vaikka nuoren iranilaistaustaisen tytön kohtalo oli kiinnostava sekin. Pidin silti saarikohtauksista eniten. Parkkisen ehdoton vahvuus on mielestäni henkilökuvaus: saaren asukkaat ovat persoonallisia ja eläviä tyyppejä, joiden kohtaloihin jää koukkuun. 

Tuli ikävä kesää ja saaristoa. Tässäkin kirjassa Parkkisen henkilöt ovat vähän vinoja eivätkä ihan sitä, miltä aluksi näyttää. Monet sivutarinat ja henkilöt punoutuvat nätisti yhteen. Kahden kirjan perusteella uskallan sanoa, että Leena Parkkinen on yksi lempparikirjailijoistani ja hänen uusin romaaninsa täytyy saada lukuun mielellään pian, jos ei heti.

Suosittelen.

Alkulause: "Karen oli ajanut koko yön."

Kenelle: Ehdottomasti saaristofaneille. Erinomainen lomakirja. Jos pidit Ulla-Lena Lundbergin Jäästä, pidät varmaan tästäkin. 

Väsynyt äiti -pisteet (1-4): Vatsatautinen kevätväsynyt ja kärttyinen äiti luki tämän ahmimalla ja kielsi perhettä häiritsemästä. Ehdottomasti siis neljä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan