Mitä tapahtui suomalaiselle novellille?

Suomea vaivaa novellikato. Puhuin tästä kirjamessuilla kirjailija Maritta Lintusen kanssa, jonka esiintymistä olin kuuntelemassa ja kiittelin häntä siitä, että hän julkaisee edelleen novelleja, toisin kuin moni muu. Marittakin totesi, että mukavaa, että hän saa edelleen kirjoittaa niitä - kaikesta huolimatta. 

Omppu Martin keksi Reader, why did I marry him? -blogissaan loistoidean novellihaasteesta, johon novellifriikkinä osallistun ehdottomasti. Tavoitteena on lukea edes yksi novelli ja blogata siitä. Ei kovin vaikeaa. 

Vaikeaa sen sijaan on löytää Suomesta uusia novellikokoelmia. Kirja-alalla kaikki tietävät tämän, ja tietävät vastauksenkin: kun ne eivät myy. Lukijat eivät osta novellikokoelmia. Jopa tunnettujen kirjailijoiden novellien myynti jää melko vaatimattomaksi romaaniin verrattuna. Siksi kustantajat eivät erityisesti kannusta niitä kirjoittamaan (vaikka julkaisevat kyllä edelleen ja toivovat parasta) ja kirjailijat kirjoittavat novelleja yhä vähemmän. 

Maritta Lintusen Takapiru on erinomainen novellikokoelma, johon palaan kun saan sen takaisin lainasta.


Tämä on fakta. Novelleja on yritetty nostaa esiin monilla hankkeilla, esim. Novelli palaa -teemavuodella, mutta ei. Kun eivät ne myy. Kirjailijoiden pitää elää, kustantajan pitää saada kirjoista rahaa. Parempi kaikille kirjoittaa romaaneja, vaikka lyhyitäkin.

Itselläni on tästä näkemys, joka ei perustu mihinkään muuhun kuin omaan subjektiiviseen mielipiteeseen.

Vastaus on Finlandia-palkinto. Uskon vakaasti, että Suomen novellitaiteelle oli täysin katastrofaalinen päätös poistaa novellikokoelmat (ja muut kirjallisuuden lajit) Finlandia-kisasta vuodesta 1993 eteenpäin.  

No ei kai se nyt voi yhdestä palkinnosta olla kiinni?

Ehkä voi, tai sitten ei. Kirja-alan vielä voidessa hyvin asialla ei ollut niin suurta merkitystä, mutta kirja-alan tilanteen kiristyessä päätöksen merkitys on kasvanut. Vähälevikkisen kirjallisuuden julkaisemiseen on yhä vähemmän mahdollisuuksia ja tästä tilanteesta kärsivät sekä runot että novellit. 

Jos Finlandia-kisassa sattuisi olemaan vuosittain mukana edes yksi novellikokoelma, se saattaisi myydä kohtuullisen hyvin ja pitäisi novellit lukevan kansan mielessä. Vuonna 1992 kisan voitti Leena Krohn esseenovellikokoelmallaan Matemaattisia olioita tai jaettuja unia. En tiedä, miten kirja myi, mutta ainakin teos on edelleen melko tunnettu, kuten Leena Krohn tietysti muutenkin. Jos sen sijaan alkaa muistelemaan viime vuosina kirjoitettuja novellikokoelmia, joutuu jo vähän pinnistelemään. 

Finlandia-ehdokkaaksi päässyt novellikokoelma saisi ainakin nykyistä enemmän huomiota ja näkyvyyttä. Kustantajat ja kirjailijat voisivat toiveikkaasti ajatella, että novellikokoelmalla on yhtäläinen mahdollisuus voittaa Finlandia kuin romaaneillakin ja olla SE kirja, joka tänä jouluna kannetaan joka toiseen joulupakettiin. Sillä voisi olla joku vaikutus kustannuspäätöksiinkin.

Nykytilanteessa novellikokoelmia sen sijaan kirjoitetaan ja julkaistaan ylipäänsä vähän eikä niitä liian usein näe myöskään kirjakauppojen esittelypöydillä, ellei kirjailija ole valmiiksi maineikas. Lukijan on vaikea löytää novellikokoelmia, joten ei ole mikään ihme, ettei niitä sitten paljon ostetakaan.

Lisäksi voisin myös spekuloida sillä, onko novelli jäänyt lukevan yleisön silmissä jotenkin lapsipuolen asemaan, kun sitä ei näe palkintoehdokkaana? Eikö hyvä novellikokoelma ole maan suurimman kirjapalkinnon arvoinen?

Olen puhunut aiheesta monien alalla työskentelevien kanssa, sekä kustantajien että kirjailijoiden ja kaikki surkuttelevat novellin onnetonta asemaa. Kukaan ei silti oikein tiedä, mitä asialle pitäisi tehdä - paitsi jatkaa sitkeästi novellikokoelmien kirjoittamista ja julkaisemista ja toivoa, että joku niistä menestyy jotenkin. 

Yksi ratkaisu olisi tietysti palauttaa novellit Finlandia-kisaan, mutta en usko, että sitä tehdään: samalla nousisi esiin kysymys essee-kokoelmien kohtalosta, sillä nekin olivat aiemmin mukana. Raadin tehtävän kannalta ymmärrän rajauksen romaaneihin - jo pelkkien romaanien lukeminen on mieletön luku-urakka. 

Romaanista on joka tapauksessa tullut Suomessa kirjallisuuden ehdoton kuningaslaji ja sekin on ihan ok. Meille novellifriikeille tilanne on silti harmillinen - omaan elämäntilanteeseeni novellien lukeminen sopii huomattavasti paremmin kuin pitkä romaani, jossa täytyy taukojen jälkeen pohtia ensin, mitä edellisen 200 sivun aikana tapahtuikaan. 

Kiitos Ompulle joka tapauksessa hyvästä haasteesta, johon palaan!


Kommentit

Morre sanoi…
Näin spekulatiivisen fiktion harrastajana tämä tiukassa istuva "Suomessa ei ilmesty novelleja"-näkemys jaksaa hämmästyttää edelleen.
Olen juuri ollut tuomaroimassa kisaa, johon lähetettiin satoja novelleja. Osuuskumma-kustannukselta (jonka kustannusjohtaja olen) ilmestyi tänä vuonna 2 antologiaa ja 1 kokoelma. (Jos raapaleet lasketaan pienoisnovelleiksi, niin em. lisäksi ilmestyi 1 antologia ja 1 kokoelma.)
Mutta mä elänkin spefikuplassani. Kysymys kuuluu, miksi muut eivät näe tänne?
Anu Korpinen sanoi…
Mulla on nyt samat mietteet kuin Morrella. Olen valikoinut tätä samaa haastetta varten novelleja ja omasta hyllystäni löysin heti viitisenkymmentä kokoelmaa ja antologiaa joista suurin osa on kotimaisia ja julkaistu 2010-luvulla. En tiedä mistä aloittaa... Kotimaista fantasiaa ja kauhua luetaan kyllä romaanimitassa ja kirjoja ilmestyy isojen kustantamoiden kautta nykyään varmaan enemmän kuin ennen, mutta novellien julkaiseminen on jäänyt pienkustantamoiden puuhasteluksi. Onhan se hiukan sääli. Kirjoittajana on kova paine saada aikaan 'oikea' kirja eli romaani, koska novelleja kukaan ei kuitenkaan lue :)
Sisatto sanoi…
Komppaan edellisiä kirjoittajia! Spekulatiivisen fiktion puolella novelli äärimmäisen elinvoimainen laji. Tässä maassa on vuosittain useampi novellikirjoituskilpailu scifin ja fantasian saralla, antologiakutsuja on vähän väliä ja 6-8 lehteä julkaisee novelleja. Julkaistuille spefinovelleille on oma Atorox-palkintonsa. Sen sivuilta voi tarkastella vuosittaisia julkaisumääriä:
http://www.tsfs.fi/?toiminta/atorox/arkisto.html
Lopetin vuoden 2015 novellien lukumäärä laskemisen 153:n kohdalla, kun eteen tuli rypäs raapaleantologioita. Mutta vaikka nekin jätettäisiin pois, voisi sanoa että viime vuonna taidettiin antologioissa, kokoelmissa ja lehdissä julkaistujen spefinovellien kohdalla päästä 200:n paremmalle puolelle.
Helmi sanoi…
Muistan hyvin kun multa kysyttiin esikoikirjan (novellikokoelman) jälkeen, että kirjoitanko seuraavaksi oikean kirjan.

Musta on jo lähtökohtaisesti ihan käsittämätöntä asettaa nämä kaksi rinnakkain, siis romaani ja novelli, niin kuin niiden jostain syystä pitäisi kilpailla keskenään. Hyvä romaani on vaikea kirjoittaa, hyvä novelli ihan yhtä ellei jopa vaikeampi. Aivan kuin ihmiset eivät tajuaisi tätä, vaan ajattelisivat että koska lyhyt siis helppo. Runojahan sitten vasta olisikin helppo tehdä. No, jokainen voi itse yrittää.
Jonathan Franzen tiivistää tämän mun mielestä yhdessä esseessään hienosti - sitaatti mun omasta blogista :D

"Franzen näpäyttää Times Book Rewiewin entistä päätoimittajaa, joka on verrannut novellisteja "ihmisiin, jotka opettelevat pelaamaan golfia uskaltautumatta ikinä golfkentälle ja jotka sen sijaan lyövät palloa harjoituskentällä" (todellista peliä edustaa siis romaani):

[Munro] ei ole mikään golfaaja harjoitustiillä. Hän on koruttomaan mustaan asuun sonnustautunut voimistelija, joka esiintyy yksinään paljaalla lattialla ja päihittää kaikki romaanikirjailijat, jotka räikeissä vaatteissaan heiluttavat ruoskaa norsujen ja tiikereiden edessä."

Tartun tähän haasteeseen myös.
Helmi sanoi…
Niin ja, mitäpä jos f-palkinto vaan jaettais kolmeen osaan, romaaniin, novelliin ja runouteen, ja jokainen palkinto olis 10000?
Ina sanoi…
Olen ihan samaa mieltä, että koko novelli lajina on ehkä siirtymässä spefiin ja voi siellä hyvin - mutta vaatii perehtymistä löytää nekin. Pienkustantajat tekevät tässä todella hyvää työtä! Ja samaa mieltä siitäkin, etten ymmärrä miksi Suomessa jaotellaan romaanit ja novellit niin tiukasti - muualla maailmassa en ole huomannut, että olisi vastaavaa eroa yhtä jyrkästi. Itse uskon lyhyen tarinan muotoon, on se mistä genrestä tahansa, spefistä tai tsehovilaisesta perinteestä.
la plume sanoi…
Tervehdys, löysin tähän postaukseen juurikin novellihaasteen kautta :)

Olen puulla päähän lyöty, en ollut tajunnut lainkaan, että Finlandia-palkinto on romaanipalkinto eikä kirjallisuuspalkinto. Ehkä siksikin, että Finlandia-palkitut teokset eivät ole oikein kolahtaneet minuuun pitkään aikaan... Koko Finlandia-systeemi pitäisi minusta muuttaa: pois se "diktaattori" ja raati tilalle, ja todellakin: nostetaan kirjallisuus kunniaan kaikissa muodoissaan. Ehkä Helmin ehdotus yllä olisi hyvä juttu, että Finlandia jaettaisiin kolmeen osaan (paitsi että silloin sieltä puuttuvat esseet) tai yksinkertaisesti otettaisiin runot, novellit ja esseet takaisin romaanien rinnalle.
Tämähän on aivan hullua.

Ja tosiaan, suurena novellifanina olen ollut äimän käkenä siitäkin, että Suomessa novelleja vähätellään. Jotakin on mennyt meillä perustavanlaatuisesti sekaisin...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Paluu menneisyyteen

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita