Marraskuun lukuhaasteen äitiversio: Baltimoren sukuhaaran tragedia
Tiedätte varmasti jo kaikki, että marraskuu on lukuhaastekuukausi: silloin luetaan 30 sivua päivässä. Kyllä! Päätin tämän pyhästi, koska viime vuonna (josta en muista juuri mitään) saatoimme ehkä olla sellaisessa sairaskierteessä, etten kai lukenut mitään. Muistaakseni.
Valitsin helpon kirjan: Joël Dickerin uutuuden Baltimoren sukuhaaran tragedia (Tammi 2016, suom. Kira Poutanen). Dickerin esikoiskirja Harry Quebertin tapaus (Tammi 2014, suom. Anna-Maija Viitanen) oli todella vetävä bestselleri, joka oli pakko lukea vauhdilla putkeen.
Olenko lukenut 30 sivua päivässä? No en. Dickerin kirja on jälleen vetävä, mutta joskus 30 sivua lukemista on ylivoimainen haaste, jos silmät ovat illalla niin ristissä, ettei erota pilkkua pisteestä.
Niinpä päätin lanseerata itselleni lukuhaasteesta uuden väsynyt äiti -version: 10 sivua omaa kirjaa, 20 sivua jotain muuta. Jos lasketaan kaikki lukemiseni päivässä, pääsen tavoitteeseen kevyesti! Luen ainakin Hesaria, ehkä jotain muutakin lehteä ja iltasatuja vähintään 30 sivua päivässä. Luultavasti ylikin. Jos saan siihen vielä yhdistettyä illalla 10 sivua omaa kirjaa, ollaan jo erinomaisessa tilanteessa.
Tämä ei tietenkään vastaa alkuperäistä haastetta, jossa ideana on ymmärtääkseni lukea samaa kirjaa 30 sivua. Mutta ei kai se nyt ole niin justiinsa. Sitä paitsi lapsille lukeminen on joka tapauksessa kansansivistyksellisesti niin hyödyllistä hommaa, että käytän omaa lukuaikaani suosiolla siihen ilman huonoa omaatuntoa. (Meillä ei lueta satua 10 minuuttia, vaan molemmille lapsille erikseen yhteensä puoli tuntia tai joskus enemmän jos äiti innostuu, joten ei ihme, että sen jälkeen tulee nukkumatti ihan kaikille.)
Dickeristä: olen lukenut kirjaa vasta 70 sivua ja huomaan pohtivani kahta täysin epäolennaista ja epäkirjallista asiaa.
1) Kirjan maailmankuva ja tyyli muistuttaa niin vahvasti 50-lukua, että hätkähdän joka kerta, kun muistutetaan kirjan tapahtuvan 90-luvulla. Tämä on jotenkin hämmentävää. Lukijana koen tulevani lievästi huijatuksi: ikään kuin kirjan ajankuva olisi vähän pielessä?
2) Huomaan hämmästeleväni samoin sitä, miten ja miksi sveitsiläinen, ranskaksi kirjoittava kirjailija on halunnut sijoittaa tämänkin kirjan Jenkkeihin ja ennen kaikkea miksi se tuntuu niin aidolta?
Jos Dicker on halunnut kirjoittaa amerikkalaisen kirjan, niin hän on todellakin onnistunut. En tiedä, miksi edes ajattelen asiaa, eihän sillä pitäisi olla kirjan kannalta mitään väliä. Kirja on uskottavasti amerikkalainen. Piste. Miksi se ei saisi olla sitä?
Dickerin esikoiskirjassa amerikkalaisuus toimi mainiosti. Toisessa kirjassa alan vähän ihmetellä, miksi päähenkilö ja ympäristö ovat aivan samat kuin esikoisessa? Jotenkin olisi ehkä vähän kiinnostavampaa, jos päähenkilö olisi vaihtunut ja kirja tapahtuisikin nyt jossain muualla.
Aion kuitenkin sitkeästi unohtaa sekä ajankuvan että kirjailijan kansalaisuuden ja lukea romaania nyt ihan vain vanhana kunnon lukuromaanina.
Mutta miksi se on joskus niin vaikeaa? En kyllä tiedä. Ehkä silmien ristissä olemisella on jotain vaikutusta asiaan.
Valitsin helpon kirjan: Joël Dickerin uutuuden Baltimoren sukuhaaran tragedia (Tammi 2016, suom. Kira Poutanen). Dickerin esikoiskirja Harry Quebertin tapaus (Tammi 2014, suom. Anna-Maija Viitanen) oli todella vetävä bestselleri, joka oli pakko lukea vauhdilla putkeen.
Olenko lukenut 30 sivua päivässä? No en. Dickerin kirja on jälleen vetävä, mutta joskus 30 sivua lukemista on ylivoimainen haaste, jos silmät ovat illalla niin ristissä, ettei erota pilkkua pisteestä.
Niinpä päätin lanseerata itselleni lukuhaasteesta uuden väsynyt äiti -version: 10 sivua omaa kirjaa, 20 sivua jotain muuta. Jos lasketaan kaikki lukemiseni päivässä, pääsen tavoitteeseen kevyesti! Luen ainakin Hesaria, ehkä jotain muutakin lehteä ja iltasatuja vähintään 30 sivua päivässä. Luultavasti ylikin. Jos saan siihen vielä yhdistettyä illalla 10 sivua omaa kirjaa, ollaan jo erinomaisessa tilanteessa.
 |
| Lisää kahvia ja lukemaan. Etualalla väsynyt Ninja. |
Tämä ei tietenkään vastaa alkuperäistä haastetta, jossa ideana on ymmärtääkseni lukea samaa kirjaa 30 sivua. Mutta ei kai se nyt ole niin justiinsa. Sitä paitsi lapsille lukeminen on joka tapauksessa kansansivistyksellisesti niin hyödyllistä hommaa, että käytän omaa lukuaikaani suosiolla siihen ilman huonoa omaatuntoa. (Meillä ei lueta satua 10 minuuttia, vaan molemmille lapsille erikseen yhteensä puoli tuntia tai joskus enemmän jos äiti innostuu, joten ei ihme, että sen jälkeen tulee nukkumatti ihan kaikille.)
Dickeristä: olen lukenut kirjaa vasta 70 sivua ja huomaan pohtivani kahta täysin epäolennaista ja epäkirjallista asiaa.
1) Kirjan maailmankuva ja tyyli muistuttaa niin vahvasti 50-lukua, että hätkähdän joka kerta, kun muistutetaan kirjan tapahtuvan 90-luvulla. Tämä on jotenkin hämmentävää. Lukijana koen tulevani lievästi huijatuksi: ikään kuin kirjan ajankuva olisi vähän pielessä?
2) Huomaan hämmästeleväni samoin sitä, miten ja miksi sveitsiläinen, ranskaksi kirjoittava kirjailija on halunnut sijoittaa tämänkin kirjan Jenkkeihin ja ennen kaikkea miksi se tuntuu niin aidolta?
Jos Dicker on halunnut kirjoittaa amerikkalaisen kirjan, niin hän on todellakin onnistunut. En tiedä, miksi edes ajattelen asiaa, eihän sillä pitäisi olla kirjan kannalta mitään väliä. Kirja on uskottavasti amerikkalainen. Piste. Miksi se ei saisi olla sitä?
Dickerin esikoiskirjassa amerikkalaisuus toimi mainiosti. Toisessa kirjassa alan vähän ihmetellä, miksi päähenkilö ja ympäristö ovat aivan samat kuin esikoisessa? Jotenkin olisi ehkä vähän kiinnostavampaa, jos päähenkilö olisi vaihtunut ja kirja tapahtuisikin nyt jossain muualla.
Aion kuitenkin sitkeästi unohtaa sekä ajankuvan että kirjailijan kansalaisuuden ja lukea romaania nyt ihan vain vanhana kunnon lukuromaanina.
Mutta miksi se on joskus niin vaikeaa? En kyllä tiedä. Ehkä silmien ristissä olemisella on jotain vaikutusta asiaan.
Kommentit
Luin Harry Quebertin melkein yhdeltä istumalta koska oli niin koukuttava, ja koska luin englanniksi en jäänyt jumiin naiviin kieleen ja kerrontaan joka suomenkielisessä olisi varmasti häirinnyt.