Äitiys on poliittista: Anna Elina Isoaron haastattelu

Live-haastattelujen paras tai pahin puoli on se, että ikinä ei voi tietää mitä suustaan ulos päästää. Yllätyksekseni pidin kirjamessuilla jokseenkin feministisiä puheenvuoroja tasa-arvosta, hoitovapaajärjestelmän uudistamisesta ja isien kotonaolemisesta. Ilmeisesti kuopuksen täytettyä kaksi vuotta päästä alkaa vapautua vähitellen tilaa myös yhteiskunnallisille asioille (kiitos ja anteeksi aviomiehelle jälleen tämänkin vaiheen kestämisestä). 

Olen käynyt syksyn mittaan kiinnostavaa äitikirjailija-keskustelua runoilija Anna Elina Isoaron kanssa, ja lopulta päätin tehdä yksityisestä yleistä blogin kautta (postaus Anna Elinan Rakkautta ja vasta-aineita -runokirjaan löytyy täältä.)

Anna Elina Isoaron haastattelu, olkaa hyvä!

Anna Elina Isoaro on palkittu tamperelainen runoilija ja äiti. Kuva: Into Kustannus

Ina: Olen itse törmännyt kirjani julkaisun jälkeen muutaman kerran sellaisiin rivien välisiin viittauksiin, että äitiys olisi aiheena vähän kulunut tai vaikea mm. kirjakritiikkien kannalta. Kerroit vastaavasta kokemuksesta eräässä runotapahtumassa - mistä uskot tämän johtuvan? 

Anna Elina: Olen törmännyt samanlaisiin asenteisiin. Olin hiljattain esiintymässä runotapahtumassa, jossa juontaja hieman provosoidenkin kysyi, miksi olen valinnut näin kuluneen aiheen. Surukseni olen huomannut, että suhtautumisessa äitiystematiikkaan on yhä tänäkin päivänä kaikuja sellaisesta ajatuksesta, että äitiys ja ylipäänsä naiseuteen liittyvät kysymykset ovat jotakin kodin piiriin kuuluvaa ja yksityistä, ei yleisesti kiinnostavaa ja tärkeää. Runoilijana kärsin myös "käyttölyriikkaan" liittyvien mielikuvien painolastista: äitiyttä käsittelevä runous ajatellaan helposti hempeiksi ja sovinnaisiksi onnittelukorttisäkeiksi. Tällainen pikatuomio pelkän aiheen perusteella kertonee jotain myös hektisestä ajastamme: on helppo lyödä leimoja sisältöön tarkemmin syventymättä.

I: Vai voiko olla, että ilmiö liittyy nimenomaan naisten aiheisiin: harvemmin kuulee kommentteja siitä, että eikö talvisota ole nyt jo aiheena vähän käsitelty, tai dekkaristille murha - miksi arvelet, että äitiydestä kirjoittamista pidetään vähän kuluneena, kun kuitenkin jokaisessa sukupolvessa kasvaa uusi, erilainen äitisukupolvi, joka rakentaa omannäköistään äitiyttä? 

AE: Tämä palautuu varmasti ainakin osittain sukupuolikysymykseen: naisen kokemusmaailmasta kumpuavia aiheita ei jostain syystä pidetä niin yhteiskunnallisina ja yleisesti tärkeinä kuin perinteisiä mieskirjailijoiden aiheita. On totta, että äitinä olemisen tavat ja vaatimukset muuttuvat ajan mukana, joten näkisin, että uusille kirjoille aiheesta on paikkansa. Itse ajattelen myös, että kirjallisuudessa kyse on ennen kaikkea kielestä ja käsittelytavasta, ja siksi pelkkään teemaan takertuminen tuntuu joskus lannistavalta. Koen, että kirjastani (ja muistakin äitiyskirjoista, kuten sinun kirjastasi, Ina!) voi äitiysaiheen takaa lukea myös yleisempiä ihmisyyteen - sen iloihin, suruihin ja haasteisiin - liittyviä ajatuksia ja kokemuksia. 

I: Itse uskon, että nimenomaan äitiys, isyys ja vanhemmuus ovat yhteiskunnallisia ja poliittisia ilmiöitä, jos joku: tämän hetkiseen “lifestyle-äitiyteen” vaikuttaa esim. nykyinen vanhempainvapaajärjestelmä, jonka ansiosta on mahdollisuus olla pitkään kotona lapsen kanssa - ja valitettavasti järjestelmä suosii sitä, että pienituloisempi jää kotiin. Varsin usein se on Suomessa nainen. Omien äitiemme aikana äitiysloma oli noin kolme kuukautta ja sen jälkeen palattiin töihin, mikä vaikutti äitiyteen väistämättä. Siitäkin syystä 2000-luvun äitiys on toisenlaista kuin 70-luvun äitiys. Mitä olet itse tästä mieltä?

AE: Minäkin ajattelen, että vanhemmuus on vahvasti yhteiskunnallinen aihe. Kaikenlaista vanhemmuuspuhetta ja äitimyytin murtamista on toki tänä päivänä paljon myös mediassa (esim. Marja Hintikka Live), mikä osaltaan saattaa synnyttää ajatuksen, että aihe on kaunokirjallisuuteen liian lattea. Koen, että nopean sometykityksen ja keskustelupalstojen aikakautena kuitenkin tarvitaan entistä enemmän myös kaunokirjallisuuden punnittuja sanoja.

Ajatukseni vanhempainvapaita, kotihoidontukea ja päivähoitoa koskevasta keskustelusta kiteytyvät runossani, joka mukailee ironisesti Marjatta Pokelan Lörpötys-lastenlauluklassikkoa. Runossani kotiäidit ja uraäidit ottavat keskenään matsia päättäjien kuoron laulaessa omia laulujaan äitien äänestä välittämättä. Itse freelancer-silpputyöläisenä en tunnista selvärajaista kotiäidin tai uraäidin identiteettiä, mistä päästäänkin siihen, että äitiys on tänä päivänä yhä enemmän myös identiteettikysymys. Kaikenlaiset identiteettipohdiskelut, minuuden löytämiseen sekä ihmisenä kasvamiseen liittyvät aiheet taas ovat kaunokirjallisuuden peruskauraa - miksi ei sitten äitiyden näkökulmastakin?

Yksinäiset ydinperheäidit

I: Marja Hintikka kirjoitti loistavan kolumnin äitien yksinäisyydestä: vaikka äitiys on monella tavalla tuetumpaa ja helpompaa kuin aiemmin, en tiedä onko yksikään äitisukupolvi ollut yhtä yksinäinen kuin nykyään. Isät osallistuvat lastenhoitoon enemmän kuin koskaan ennen, mutta samalla oletusarvo on se, että perheet pärjäävät omillaan. Itse uskon vahvasti siihen, että lapset pitäisi kasvattaa kylässä, ei yksiössä. Ennen sukulaisten ja kyläläisten osallistuminen lastenhoitoon oli itsestäänselvää - nyt päiväkodit ja erilaiset kerhot korvaavat suvun, mutta samalla monet perheet yrittävät selvitä ilman mitään muuta tukiverkostoa. Koitko itse yksinäisyyttä pienten lasten kanssa?

AE: Freelancerina en ole ollut aivan perinteisessä mielessä äitiyslomalla, vaan jo lasteni vauva-aikoina olen tehnyt esim. satunnaisia sanataidetyöpajojen ohjauskeikkoja ja pitänyt tiiviitä suhteita yllä työyhteisööni. Se osin pelasti minut yksinäisyyden kokemukselta. Toki myös kerhot ja muskarit tulivat tutuiksi.

Tunnistan kuitenkin tuon nykyajan vitsauksen, että elämä pyörii paljolti ydinperheyksikössä. Olemme asuneet nykyisessä kodissamme kolme vuotta, mutta vasta tänä syksynä rohkaistuin ensimmäistä kertaa kysymään saman talon naapuria lapsenvahdiksi. Ilo oli molemminpuoleinen, ja jälkikäteen ihmettelin, miksi kynnys tällaisen avun pyytämiseen on niin korkea.

I: Millaista palautetta olet saanut kokoelmastasi lukijoilta? Onko jokin asia yllättänyt?

AE: Moni lukija on sanonut, että kirja sekä itkettää että naurattaa. Se on sykähdyttävä palaute! Minusta on hienoa kuulla, että olen onnistunut kirjoittamaan runoja, jotka herättävät tunteita. Erityisen ilahduttavaa on ollut positiivinen palaute lapsettomilta naisilta ja miehiltä: vaikka äidiksi tulemisen teema läpäisee kirjan kannesta kanteen, kirjani ei ole missään nimessä vain äideille suunnattu.

I: Olisin itse halunnut lukea Virginia Woolfin tai Simone deBeauvoirin kirjat äitiydestä, mutta kummallakaan ei ollut lapsia, vaikka he käsittelivätkin äitiyttä teoksissaan eri tavoin. Sen sijaan yksi äitiyttäkin paljon käsitellyt idolini on Märta Tikkanen. Onko itselläsi esikuvia äitiyttä käsittelevissä kirjoissa?

AE: Mieleen jääneitä kirjoja äitiydestä ovat mm. Riina Katajavuoren romaani Lahjat ja Johanna Venhon runoteos Yhtä juhlaa. Nämä olen molemmat lukenut jo ennen kuin sain omia lapsia; Venhon runoteokseen olen sittemmin myös palannut uudestaan. Eeva Kilven maanläheiset runot naisen elämänkaaren eri vaiheista ovat myös minulle tärkeitä.



Kiitos Anna Elinalle hienosta kirjasta ja haastattelusta!