Irlantilainen ihastus: Colm Tóibín

Tämän kesän paras lukukokemus: Colm Tóibín. Silloin tällöin luen jonkun kirjailijan lähes koko tuotannon kerralla. Viimeksi niin kävi vuosia sitten Ian McEwanin kanssa. Sitten tuli ähky, enkä olekaan lukenut McEwania sen koommin. Tóibínin kirjoja on onneksi suomennettu vasta kolme, joten ne oli helppo hankkia kerralla.

Tóibín on irlantilainen kirjailija, jonka kirjoissa ei tapahdu paljon mitään. Luin ensimmäisenä Brooklynin ja innostuin. Se on täydellinen lukuromaani. Irlantilaistyttö muuttaa Brooklyniin, ikävöi kotiin, menee töihin ja ihastuu mieheen. En paljasta koko hommaa, mutta ei siinä paljon tapahdu. Silti en pystynyt irrottamaan otettani kirjasta. Se on taito sinänsä - kirjoittaa koukuttavasti ei mistään.

Brooklyn on vaikuttava kirja siirtolaisuudesta, ulkopuolisuudesta ja kahden kotimaan ikävästä.

Jotain viehättävän vanhanaikaista ja nostalgista Tóibínin kirjoissa on. Kirjat tapahtuvat ymmärtääkseni 60-luvulla. Pieni haaste tuntuu olevan se, että hän ei varioi kovinkaan paljon. Siksi kirjoja ei kannata lukea putkeen: Nora Websterin kohdalla itselleni tuli tunne, että luen samaa kirjaa uudelleen. Siksi lopetin sen ja luin välissä muuta.

Brooklynin päähenkilö on nuori tyttö, ja siksi kirjassa on tiettyä tulevaisuuden optimismia. Nora Websterin päähenkilö sen sijaan on nelikymppinen perheenäiti, joka on juuri jäänyt leskeksi. Olen syksyisin aina vähän apea ja tämä on ehdottomasti apea kirja. Tóibín kuvaa tuoreen lesken pohjatonta surua, ahdistusta ja ulkopuolisuutta koko elämästään vähän turhankin osuvasti. Brooklynissa sama teema tuli esiin siirtolaisuuden kautta.

Vaikka Nora Webster tuntui ensin omaan mielentilaani huolestuttavan synkältä, jatkoin silti. Onneksi. Se on hieno kirja, vakavampi ja syvällisempi kuin Brooklyn ja vielä enemmän täynnä tukahdutettuja tunteita ja ulkopuolisuutta.

Nora Webster tapahtuu perheenäidin puuduttavassa arjessa.

On pakko ihailla sitä, miten Tóibín osaa tehdä arkisesta, melko tapahtumaköyhästä pikkukaupungin elämästä kiinnostavaa kirjallisuutta. Odotin loppuun asti jotain dramaattista käännettä, sellaista, joka Brooklynissä on ja joka tiivistäisi kirjan teemat, mutta sitä ei tullut ainakaan yhtä merkittävästi. 

Kirja kuvaa hienosti lesken identiteettikriisiä maailmassa, jossa naiset eivät vielä olleet taloudellisesti tai yhteiskunnallisesti itsenäisiä ja kotirouvan rooli oli se ylin arvo, johon nainen saattoi onnistuneilla naimakaupoilla päästä. Nora sen sijaan joutuu palaamaan takaisin nuoruutensa työpaikkaan vasten tahtoaan, hän alenee arvoasteikossa takaisin työtätekeväksi konttoristiksi ja kokee epäonnistuneensa siinäkin. Mikä on naisen arvo ilman aviomiestä? Sitä Nora joutuu pohtimaan ja testaamaan samalla uuden itsenäisyytensä rajoja jokseenkin ahdasmielisessä pikkukylässä, jossa kaikki tuntevat kaikki ja jossa arvostetun aviomiehen haamu kummittelee heidän elämässään jatkuvasti.

Nora löytää miehensä kuoleman jälkeen musiikin uudelleen, hän alkaa ottaa laulutunteja ja käydä levykerhossa. Levysoittimen osto on suorastaan kapinallinen ja tuhlaavainen teko ja siihen tuntuu tiivistyvän Noran uusi itsenäisyys ja myös menneen elämän kyseenalaistaminen: olisiko hän voinut tulla musiikoksi, jos ei olisi luopunut musiikista avioliiton takia?

"Nora erotti, että nainen oli sellisti, ja sillä hetkellä hän ajatteli, että antaisi mitä vain, jos voisi olla tuo nuori nainen levyn kannessa, olla siinä sello kainalossaan valokuvattavana. Kun tohtori Radford pani levyn soimaan, hän ajatteli, miten helposti olisikaan voinut syntyä joksikin toiseksi ja miten kotona odottavat pojat ja sänky ja lamppu sängyn vieressä, aamusella odottava työpaikkakin olivat osuneet hänelle ikäänkuin vahingossa. Ne kaikki tuntuivat nyt niin paljon hahmottomammilta kuin kaiuttimista kuuluvat sellon kirkkaat soinnut." 

Kiinnostavaa Tóibiníssa on sekin, että hänen päähenkilönsä ovat lukemissani kirjoissa aina naisia. Miehet heiluvat jossain taustalla mukana, mutta keskeistä hänen kirjoissaan ovat naisten väliset suhteet, sekä sisarusten, ystävien että äitien ja tyttärien. Tuli jopa mieleen, onko hän kasvanut ison naislauman keskellä - sen verran uskottavaa naisten välisten mutkikkaiden suhteiden kuvaus on. 

Nora Webster on ristiriitainen naishahmo: häntä ei pidetä pelkästään mukavana, vaan jopa vähän pelottavana ja töykeänä. Hänestä on vähän vaikea saada kiinni, sillä niin paljon jää pinnan alle ja lukijan oman tulkinnan varaan. Alun ahdistuksen jälkeen pidin tästäkin kirjasta kovasti ja sen teemat jäivät pyörimään mieleen pidemmäksi aikaa kuin Brooklynissä. 

Tóibín on mielestäni ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirjailija. Jos kaipaa kevyempää ja viihdyttävämpää lukemista, suosittelen Brooklyniä. Jos potee pientä keski-iän kriisiä eikä pelkää tummia sävyjä, suosittelen Nora Websteriä.

Jos ei tiedä, mitä haluaa, mutta on kiinnostunut Tóibínista, kannattaa aloittaa Äitejä ja poikia -novellikokoelmasta.

Ne ovat hyviä kirjoja kaikki.