Pedagoginen katsaus: Miten saa pojat lukemaan?
Tää on helppo: pakottamalla. Näin sanoi entinen kollegani ja oli tavallaan oikeassa.
Tai sitten ei. Ystäväni kertoi lomalla, että heidän koululaisensa ei ole yhtään kiinnostunut kirjoista ja lukemisesta, vaikka on yritetty. Isä lisäsi: "Tosin en ole itsekään ollut mikään lukijatyyppi koskaan." Aivan. Eivät kaikki ole, eikä heistä lukijoita tule vaikka yrittäisi mitä.
Oman kohta viisivuotisen kokemukseni perusteella kannattaa silti yrittää, jos haluaa pelastaa jollain lailla nekin epätoivon hetket, jolloin iPadin akku on loppu tai nettiä ei ole (lentokone. Aaargh.).
Aloin lukea molemmille lapsille iltasatuja, kun ne olivat 2-3 kuukautta ja pahimmat vatsavaivat ohi. Jotkut suosittelevat aloittamaan parivuotiaana, mutten ymmärrä miksi. Luin lapsille iltaisin ennen kaikkea omaksi ilokseni. Olen parempi lukemaan kuin laulamaan. Kirsi Kunnaksen kirkkaasti kuvitetut vauvalorukirjat toimivat erinomaisesti. Samoin Pikku Papun laulut. Vauvat toljottavat kirjavia, isoja kuvia, itse keskityn loruihin. Kaikilla on mukavaa, ainakin viisi minuuttia.
Erityisen vilkkaan esikoisen kanssa meinasi jossain vaiheessa usko loppua - oli vaihdettava pahvikirjoihin, jotka eivät hajoa ihan heti kun sivuja käännetään 15 sivun sekuntivauhdilla. Iltasatu oli ehkä lähinnä kirjariehahetki. Otin käyttöön luukku- ja musiikkikirjat - sama se, mitä mölyä kirja piti, kunhan ääntä lähti. Iltasatuhetki ei ollut se päivän rauhallisin, mutta toisaalta ei ollut siinä vaiheessa päiväunia lukuunottamatta mikään muukaan.
Vaiva kannatti. Nyt edelleen erittäin vilkas esikoinen rakastaa iltasatua ja kuuntelee hiiskahtamatta Vaahteramäen Eemelin, Pepin, Aku Ankan ja muiden roolimallien seikkailuja. Mahtavaa! Luemme yleensä puoli tuntia, joskus pidempäänkin, koska on niin ihanaa istua kerran päivässä rauhassa kainalokkain (huijaan: Pikku Kakkonen on se toinen hetki). Hampaiden harjaus jää meillä useammin väliin kuin iltasatu, joka jäi kerran väliin silloin kun olimme kaikki iloisessa vatsatautirumbassa.
Parivuotias kuopus on sen sijaan luukku- ja mölykirjavaiheessa. Se on ihan hauskaa sekin. Ihan se ja sama, mitä luetaan kunhan luetaan.
Voi olla, että lukeminen loppuu jossain kohtaa kuin seinään, mutta olenpa ainakin yrittänyt. Lukekaa lapsillenne! Vaikka väkisin. Se on ainoa kasvatusneuvoni ikinä: en ole kuullut kenenkään koskaan valittavan, että voi että, kun tuli luettua lapsille liikaa pienenä.
Tämä oli siis se helppo kysymys. Sen sijaan vaikea kysymys kuuluu, miten saadaan aviomies lukemaan? Tätä olen yrittänyt ratkoa nyt pari vuotta sekä pakottamalla että lahjomalla, mutta aina se iPad voittaa, vaikka hän todistettavasti harrasti muinoin lukemista. Vinkkejä otetaan vastaan!
Tai sitten ei. Ystäväni kertoi lomalla, että heidän koululaisensa ei ole yhtään kiinnostunut kirjoista ja lukemisesta, vaikka on yritetty. Isä lisäsi: "Tosin en ole itsekään ollut mikään lukijatyyppi koskaan." Aivan. Eivät kaikki ole, eikä heistä lukijoita tule vaikka yrittäisi mitä.
 |
| En tykkää sun valokuvauksista. |
Oman kohta viisivuotisen kokemukseni perusteella kannattaa silti yrittää, jos haluaa pelastaa jollain lailla nekin epätoivon hetket, jolloin iPadin akku on loppu tai nettiä ei ole (lentokone. Aaargh.).
Aloin lukea molemmille lapsille iltasatuja, kun ne olivat 2-3 kuukautta ja pahimmat vatsavaivat ohi. Jotkut suosittelevat aloittamaan parivuotiaana, mutten ymmärrä miksi. Luin lapsille iltaisin ennen kaikkea omaksi ilokseni. Olen parempi lukemaan kuin laulamaan. Kirsi Kunnaksen kirkkaasti kuvitetut vauvalorukirjat toimivat erinomaisesti. Samoin Pikku Papun laulut. Vauvat toljottavat kirjavia, isoja kuvia, itse keskityn loruihin. Kaikilla on mukavaa, ainakin viisi minuuttia.
Erityisen vilkkaan esikoisen kanssa meinasi jossain vaiheessa usko loppua - oli vaihdettava pahvikirjoihin, jotka eivät hajoa ihan heti kun sivuja käännetään 15 sivun sekuntivauhdilla. Iltasatu oli ehkä lähinnä kirjariehahetki. Otin käyttöön luukku- ja musiikkikirjat - sama se, mitä mölyä kirja piti, kunhan ääntä lähti. Iltasatuhetki ei ollut se päivän rauhallisin, mutta toisaalta ei ollut siinä vaiheessa päiväunia lukuunottamatta mikään muukaan.
 |
| No, okei, yks kuva sitten jos on pakko, sano Eemeli. |
Vaiva kannatti. Nyt edelleen erittäin vilkas esikoinen rakastaa iltasatua ja kuuntelee hiiskahtamatta Vaahteramäen Eemelin, Pepin, Aku Ankan ja muiden roolimallien seikkailuja. Mahtavaa! Luemme yleensä puoli tuntia, joskus pidempäänkin, koska on niin ihanaa istua kerran päivässä rauhassa kainalokkain (huijaan: Pikku Kakkonen on se toinen hetki). Hampaiden harjaus jää meillä useammin väliin kuin iltasatu, joka jäi kerran väliin silloin kun olimme kaikki iloisessa vatsatautirumbassa.
Parivuotias kuopus on sen sijaan luukku- ja mölykirjavaiheessa. Se on ihan hauskaa sekin. Ihan se ja sama, mitä luetaan kunhan luetaan.
 |
| Parivuotiaan iltakirjat. |
Voi olla, että lukeminen loppuu jossain kohtaa kuin seinään, mutta olenpa ainakin yrittänyt. Lukekaa lapsillenne! Vaikka väkisin. Se on ainoa kasvatusneuvoni ikinä: en ole kuullut kenenkään koskaan valittavan, että voi että, kun tuli luettua lapsille liikaa pienenä.
 |
| Eemelin lempikirjavalinnat (lahjonta: Pokemon). |
Tämä oli siis se helppo kysymys. Sen sijaan vaikea kysymys kuuluu, miten saadaan aviomies lukemaan? Tätä olen yrittänyt ratkoa nyt pari vuotta sekä pakottamalla että lahjomalla, mutta aina se iPad voittaa, vaikka hän todistettavasti harrasti muinoin lukemista. Vinkkejä otetaan vastaan!
Kommentit
Jos iPad kerran pysyy kädessä, niin saahan niitä kirjoja sinnekin. E-kirjat, lukulaitteet ja digipalvelut peliin vaan.