Uomo Universale saa paikan

Kävin Lapissa tuijottamassa tunturia ja rassaamassa korvien väliä - kannatti. Jänkhällä tuli mieleen, että modernissa maailmassa vallitsee vakava puutos.

Meiltä puuttuvat Uomo Universalet, nuo entisajan keksijäihmeet, jotka osasivat kaiken katedraalin rakentamisesta runojen ulkolausuntaan ja astronomiaan. Olen aina ollut häiriintynyt siitä, että nykytiede on liian edistynyttä ja eriytynyttä kenenkään hallittavaksi edes jotenkin: on erikoistuttava ja mielellään jo ala-asteella jos haluaa päästä elämässä minnekään. Itse tietäisin mieluummin kaikesta vähän, mihin tavoitteeseen olenkin menestyksellä pyrkinyt ja kadottanut matkalla mahdollisuuden tulla briljantiksi missään. ;)

Tästä seuraa myös tieteen ja taiteen alojen jumiutuminen. Kannatan kaikkia mahdollisia yliopistoja ja kouluja, joissa humanisteja kannustetaan opiskelemaan taloustieteitä ja itsensä myymistä bisnekselle, lääkäreitä lukemaan psykologiaa ja filosofiaa, kauppatieteilijöitä etiikkaa ja juristeja taidehistoriaa, esimerkiksi. Tosin kuulemma korkeakoulumaailma on mennytkin jo tähän suuntaan ja avannut laitosten välisiä rajoja lisää, mene tiedä. Omina opiskeluaikoina oli ainakin tosi vaikeaa päästä muihin tiedekuntiin lukemaan mitään, vaikka olisin - jo silloin - mielelläni käynyt kuuntelemassa sitä sun tätä.

Filosofian perusopintojen pitäisi ylipäänsä olla pakollisia kaikille, jotka edes aikovat (ja useimmat kai aikovat, ensialkuun) valmistua korkeakoulusta: ajattelun opettaminen ei tuntunut monissa laitoksissa olevan noin 10 vuotta sitten kovin suuressa huudossa. Tästä syystä fanitan Tiede-lehteä. Siellä yhdistetään ihanan populaaristi eri aloja ja voi oppia kaikesta vähän muttei mistään liikaa.

Mistä moinen purkaus? Sain mahtavan uunituoreen kirjan käsiini: saksalaisen filosofin Richard David Prechtin Montako minua on? Matkoja filosofiaan. Voi hurmos! Tässä on pitkästä aikaa populaaristi ja hyvin kirjoitettu filosofinen kirja, joka paitsi sivistää, pistää myös ajattelemaan. (Hyvin etäisesti tulee mieleen Gaarderin Sofian maailma).

Precht näyttää olevan yksi näitä nykypäivänä harvinaisia Uomo Universaleja: hän yhdistää näppärästi aivotutkimusta filosofiaan ja kannattaa tieteen alojen välistä yhteistyötä. Aluksi tehdään katsauksia merkittäviin filosofeihin/ajattelijoihin/tiedemiehiin viihdyttäviä anekdootteja lukuunottamatta (mm. Freudin omakohtaiset kokkelikokeilut olivat itselleni ihan uutta, vaikka luulin psykologian opintoja tankanneeni..). Lopuksi siirrytään elämän ja kuoleman suuriin kysymyksiin - mutta sinne asti olen vasta kurkannut salaa.

Mikä hauskinta, tapaan huomenna Suomessa vierailevan Prechtin, jolta aion tietysti kysyä kuka olen, miksi ja kuinka. Näihin hurmoshenkisiin tunnelmiin!