Richard David Precht: Montako minua on?




Palatakseni Uomo Universaleen: lupasin kertoa teille lisää tämän kevään in-filosofista Richard David Prechtistä, joka kävi viime viikolla Montako minua on ? -teoksensa suomennoksen julkkareissa.



Istuin yhden illan Prechtin seurueessa enkä odotuksistani huolimatta saanut vastausta siihen kuka olen, miksi ja kuinka. Höh! Sain kuitenkin kuulla monta muuta kiinnostavaa debattia, josta jokainen filosofiaa koskenut meni aika pahasti yli käsityskyvyn, vaikka kuvittelin filosofiaakin jonkun verran lukeneeni. Eivät Aristoteles, Platon tai edes good old Kristeva näemmä näissä piireissä paljon auta. Onneksi mentiin maallisempiinkin asioihin kuten uskontoon, DDR:ään, ympäristösuojeluun ja Suomen natsi-suhteisiin - varsin valaiseva ilta kaiken kaikkiaan!

Entä onko Precht itse Uomo Universale? Savolainen vastaus: suattaapi olla vaan suattaapi olla olemattannii. Ainakin hänellä on kaikki tarvittavat ominaisuudet: nopea äly, taitava supliikki, mieletön yleissivistys ja lukeneisuus sekä hillitön kiinnostus kaikkea ympärillä olevaa kohtaan - jopa suomalaista jalkapalloa. Kaiken kaikkiaan siis hauska ja vaikuttava tapaus, mutta silti välitön; vaikka Precht on kotimaassaan superjulkkis ja poppis ja myynyt ainakin 750 000 kirjaa, hän suhtautui itseensä sopivan kevyesti ja ilman diivailua. Tämähän aina ilahduttaa suomalaista!

Entäs se kirja? "Montako minua on? Matkoja filosofiaan" on juuri sitä, mitä lupaa: matkoja filosofiaan. Erilaista teoksessa on vahva painotus aivotutkimukseen ja muutenkin biologiaan. Precht kertoi kirjoittaneensa teoksen alunperin lapsipuolilleen ja tämä selittää teoksen sopivan yleistajuisen ja välillä kevyenkin tyylin. Jos kotonasi sattuu asumaan angstinen teini, joka lukee nuoren Wertherin kärsimyksiä, vihaa universumia ja ihailee saksalaisia filosofeja, osta hänelle tämä!

Aivotutkimuksen jälkeen teoksessa siirrytään myös aitoon moraalifilosofiseen pohdintaan: käsiteltyä tulevat mm. ympäristöetiikka, abortti ja eutanasia. Nykyisessä nopean median ja vielä nopeampien totuuksien maailmassa näiden asioiden perusteellinen pohdinta tekee välillä itsekullekin aika hyvää. Tuli mietittyä, olenko miettinyt miksi olen tästä asiasta tätä mieltä vai olenko? Jos, niin kenen mielipiteeseen mielipiteeni perustuu?

Lisäksi kirja tarjoaa hyvän kertauksen monista filosofeista ja tiedemiehistä: aivotutkimusosiosta totesin itse tankanneeni Tiede-lehdet sen verran hyvin, ettei siinä ollut paljonkaan uutta. Luonnontieteilijät kärsivät luultavasti biologian popularisoinnista ja yksinkertaistuksista aika pahasti, mutta hypätkää seuraavaan osioon.

Koska pidän aina kaikesta tieteen rajat ylittävästä, suosittelen. Koska pidän siitä, että vaikeat asiat (kuten saksalaiset filosofit) tehdään ymmärrettäväksi kaikelle kansalle, suosittelen. Koska Precht oli hauska heppu ja ihmiset lukevat aivan liian vähän filosofiaa tai mitään muutakaan pohdintaa vaativaa, suosittelen.

Tuli sekin mieleen, että jokaisessa työpaikassa pitäisi olla oma kiintiöfilosofi, joka ylittäisi osastojen väliset raja-aidat, pakottaisi ihmiset puhumaan toisilleen ja toisistaan, kysyisi jokaisen palaverin päätteeksi oletko aivan varma ja jos niin miksi, koska jo Wittgenstein oli toista mieltä ja vähintäänkin ravistelisi firman perinteistä pikkujouludynamiikkaa. Suosittelen!

Kenelle: Teineille tai muuten vaan kevyttä filosofian kertauskurssia ja pohdintaa kaipaaville.

Jälkimaku: Mutta missä ovat naiset?

Starat: 3,5. Paras filosofinen teos vähään aikaan.

Kommentit

Mimole sanoi…
Kiitos jälleen suosituksista ja vallan hauskaan tyyliin kirjoitetusta arvostelusta. Täytyypi käydä hakemassa tämä(kin) kirja ensitilassa :)!
Ina sanoi…
Kirjasta voi myös helposti poimia itseään eniten kiinnostavat osiot ja lukea luvun tai pari kerrallaan, pidän siitäkin koska aina ei todellakaan jaksa syventyä filosofiaan tai paljon mihinkään Iltistä vaativampaan. Ideaalitilanne olis musta se, että olisi aina yksi hyvä romaani ja yksi hyvä tietokirja kesken, mutta useimmitenhan tilanne on se, että on vaan kesken.. ;)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan