Esikoiskirjapalkintoa odotellessa...

Äh. HS:n esikoiskirjavoittaja paljastetaan vasta illalla. Ja Finlandiat huomenna.

Sillä välin lukuraporttia: meneillään on Lionel Shriverin Poikani Kevin ja se on kyllä hyvä! Pidän kirjoista, jotka imaisevat ekalta sivulta ja se toteutuu tässä. En tiedä miksi haluan maksimoida marraskuu-kärsimyksen lukemalla kaikkia hyviä kirjoja hirveistä aiheista, mutta onhan siinä se pointti, että oma elämä tuntuu kaamoksen keskelläkin aika mukavalta. ;) Palaan palkinto-asioihin...

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Moi Ina,

Luin Poikani Kevinin joskus viime keväänä; täydellinen koukku jo alkusivuilta lähtien! Tosi hurja kirja tosi mielenkiintoisesta aiheesta. Varmasti yksi parhaista tarinoista, mitä olen pitkään aikaan lukenut!Kirjasta innostuneena ostin toisen Shriverin kirjan; the post birthday world, jonka etukannessa sanotaan sen olevan ... "even more exciting and exhilarating then we need to talk about Kevin". Kirja on nyt ollut yöpöydälläni HYVIN kauan ja olen noin sivulla 30... Kirjan ohi on mennyt jo monia monia muita, enkä vaan saa sitä luettua. Mitä ihmettä? Miksi joku kirja ei vaan aukea? Liian suuret odotukset?!
13. marraskuuta 2008 klo 11.01
Ina sanoi…
Just keskusteltiin tästä lounaalla kollegan kanssa; kirjailijalta pitäisi pystyä aina lukemaan kaksi teosta ennen kuin sanoo paljon mitään...

Aloitin itse Shriverin väärästä päästä, Kaksoisvirhe-tennisromaanista, joka oli ihan ok, JOS pelaa tennistä. Mutta olin vähän pettynyt kaiken Shriver-hehkutuksen jälkeen - onneksi otin Poikani Kevinin, koska sehän on ihan eri luokkaa. Arviota pukkaa, kun pääsen loppuun asti.

Nyt on muuten mm. Kosmonauttiin aika suuret odotukset, kun benchmarkkina on käytetty venäläisiä klassikoitakin... Mutta Keviniä ei VOI jättää kesken, joten Murmansk saa odottaa.
13. marraskuuta 2008 klo 12.16
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Miksi muuten novelleja julkaistaan nykyään niin vähän? Nehän ovat loistavia kirjoja kaikkien kiireisten bussimatkoille tai väsyneen arki-illan pikalukemiseksi. Lisää novelleja! Toivoo Ina. Summa summarum : Osaa se, novellitkin. En aio sortua enää ylisanoihin Itkosen kohdalla, vaan suhtaudun teokseen viileän analyyttisesti. Säästän vielä pari novellia viikonloppuun, mutta uskoisin saaneeni jo riittävän käsityksen. Arvio : Ihana nimi novellikokoelmalle: Huolimattomia unelmia. Juuri niistä näissä tarinoissa on kyse. Hassua kyllä, Itkosen välillä vuolaskin kirjoitustyyli on mukautunut novelleihin uusiksi: kerronta on romaaneja tiivimpää ja ytimekkäämpää. Uutta on siirtyminen pari astetta äijäkirjallisuuden suuntaan: osasta novelleja tulee mieleen Antti Tuuri tai Petri Tamminen. Itkosen kyky erilaisiin kertojiin ja näkökulmien uskottavaan vaihteluun korostuu hyvin novelleissa, joissa on uusia tyyli- ja kerrontakokeiluja: ei tule toistoa tai kyllästymistä, tunnetta siitä, että kerrotaan sama...
Lue lisää

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan

Kuva
Kävipä hassusti. Sain kirjan arvostelukappaleen töihin. Siis arvostelukappaleen , se on: kirjekuoren, jonka sisällä on kirja ja kuoren päällä tarra "arvostelukappale". OMG! Tarkoittaako tämä sitä, että kirjabloggaajille aletaan vähitellen lähettää kirjoja ihan luettavaksi asti?? Maailma muuttuu eskoseni, todellakin! Olen saanut arvostelukappaleita ennenkin, mutta lähinnä kirja-alan tutuilta ja useimmiten itse pyytämällä. Mutta tässä kirjassa on arvostelukappale-tarra ja aion kehystää sen seinälle. Ja mikäs se kirja sitten on: Matthew MacDonaldin "Näin kehosi toimii. Käyttäjän käsikirja." (Docendo) Arvioin tekijän edellisen teoksen "Aivot - käyttäjän käsikirja", joka oli hyvä (arvio täällä ). Nyt ne olivat Docendolla osanneet ajatella, että saattaisin tykätä tästäkin. Olen niin hämmentynyt, että aion ehdottomasti arvioida ja kehua kirjan. Aihe liittyy väljästi Hesarissa viime viikolla olleeseen juttuun blogien suosion kasvusta ja jopa blogilla tienaamisesta...
Lue lisää

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Kuva
Koska viimeksi luit runoja? Aivan. En muista minäkään (Bob Dylanin kuuntelemisestakin on vuosia). Vaan nyitpä luin, onneksi. On taas ollut pientä hässäkkää (ja koskapa ei olisi) ja runot ovat täydellinen vastaus puoli-levottomaan olotilaan, jossa ei ehdi keskittyä mihinkään. Olen harrastanut vartin minimeditaatioita Anna Elina Isoaron loistavan runokokoelman Rakkautta ja vasta-aineita (Into, 2016) parissa. Alaotsikkona on Runoja äidiksi tulemisesta. Tykkään kirjasta niin paljon, että palaan aiheeseen vielä yhdessä Anna Elinan kanssa. Kuvan lapsi ei liity kirjaan mitenkään, ja kuitenkin kaikin tavoin. Mutta sitä ennen runoista. Pidän itse eniten siitä lajista runoutta, jota ymmärrän. Tämä on sellainen kirja. En ehdi lukea yhtä runoa koko päivää ja miettiä upeiden metaforien syviä merkityksiä. Valitettavasti. Mutta kirjat ovat ihmistä eivätkä ihmiset kirjoja varten, on valittava siitä kasasta, johon kulloinkin kykenee. Isoaron runot käsittelevät kaikkea mahdollista äitiyteen...
Lue lisää