INAhdus

Nytpä kerron teille opettavaisen tarinan. Esikoinen (5 v) katsoi kavereiden kanssa lasten elokuvan. Aikuisten valvonnassa. Leffa oli Inside Out - se hieno psykologinen elokuva ihmismielestä. Kävi ilmi, että meidän lapselle kyseessä olikin psykologinen trilleri. Seuraavana yönä valvottiin klo kolmesta aamuun asti painajaisten takia. Sitä seuraavat kaksi vuorokautta intettiin lähes lakkaamatta siitä, voivatko aivot murskaantua muuttamisesta. Entä miksi se pellesaari romahti? En ole varma, menikö elokuva kasetille liian huonosti vai liian hyvin, eli menikö leffan metataso hankalasti vielä överiksi? Mainittakoon, että seurassa olleet 5-vuotiaat tyttölapset eivät olleet moksiskaan. Se on hieno leffa, ilmeisesti, mutta olisi pitänyt katsoa Nalle Puhia. Tunnistan ilmiön. Olin täsmälleen samanlainen lapsi. Lapsuuteni vahvin muisto saattaa olla elokuva, jonka katsoin isotätini kanssa ja jossa apinat valtasivat ihmiskunnan. Saattoi olla Apinoiden planeetta - en tiedä, koska en ole sen...

Huomasitte vissiin, että Suomella on joku tämmöinen juhlavuosihässäkkä meneillään? Onneksi Ylelläkin huomattiin ja päätettiin ottaa kirjallisuus mukaan oikein kunnianhimoisesti.  Ylen hienon kirjahankkeen nimi on  Kirjojen Suomi . Siihen kuuluu vaikka mitä sisältöä suunnilleen kaikissa mahdollisissa medioissa - huomenna alkaa verkkolukupiiri, jossa ensimmäisenä vetäjänä on Sanna Stellan ja kirjana Tytti Parraksen Jojo. Kirjabloggaajat pääsevät myös messiin aika mittavasti: toimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat valkanneet jokaiselta itsenäisyyden vuodelta yhden kirjan, jonka bloggaajat vuorollaan lukevat ja kommentoivat blogeissaan: tähän asti on käsitelty jo mm. Ilkka Remestä ja Elina Hirvosta.  Ette arvaa, minkä kirjan sain itse luettavaksi. Joel Lehtosen romaanin Henkien taistelu vuodelta 1933. Hyvä puoli on se, etten ole lukenut tätä kirjaa koskaan, vaikka olen muistaakseni lukenut Lehtosta opiskeluaikoina johonkin tenttiin.  Huono puoli on se,...

Vuosien Shields-tauon jälkeen bongasin kirjastosta Carol Shieldsin romaanin Ruohonvihreää (Otava 2012, kääntänyt Hanna Tarkka), jota en ollut lukenut aiemmin. Se tuntui loistavalta joululomakirjalta: Shieldsin kirjoissahan ei tapahdu mitään kummempaa, joten ei tarvitse pelätä yöunien puolesta. Tämä oli juuri sitä, mitä tilasin: tylsä nelikymppinen nainen matkustaa karmean äitinsä yllätyshäihin. Takakannessa The Guardian lupaa Shieldsin olevan "Jokapäiväisen elämän mestarillinen kuvaaja". Juuri sitä hän on. Ruohonvihreää ilmestyi muuten alunperin jo vuonna 1977 nimellä The Box Garden, joka on mielestäni suomennosta osuvampi nimi. Arkipäiväiseen antisankarittareen on helppo samastua, ja häntä alkaa ymmärtää, kun äitisuhde avautuu koko tunnekylmässä karmeudessaan. Pientä draamaa saadaan aikaan kotiin jääneen teini-ikäisen pojan kautta eli pakollinen jännityshuipennuskin on mukana. Ja rakkautta, tietenkin, sitäkin ihanan realistisesti ja arkisesti kuvattuna. Etsin jotain...

Olikin pitkä joululoma. Ei siinä vauhdissa ehtinyt paljon bloggailla, mutta kirjoja sentään luin. Tässä niistä ensimmäinen: Riku Korhosen Finlandia-ehdokkaanakin ollut Emme enää usko pahaan (WSOY 2016). Kirja ehti lähteä jo lainaan, joten tässä tämmöinen standardikansikuva tällä kertaa.  On jännää tulla ikään, jossa oman sukupolven kirjailijat alkavat kirjoittaa keski-iästä. Ja ah niin osuvasti! Korhosen romaani käsittelee paljon muutakin, mutta keski-ikäistyvien "nuorten aikuisten" ja lapsiperheiden kuvaus on aika riemastuttavaa kaikessa karuudessaan. Kirja oli kyllä muutenkin vaikuttava. Korhonen kertoo pariskunnasta, jossa perheenisä alkaa suunnitella vaimonsa kaappausta intohimon palauttamiseksi takaisin tiuskivaan perhearkeen. Jotenkin liikuttavaa. Sivuhenkilöitä on paljon ja tarinaa kerrotaan monesta suunnasta. Korhonen saa silti kokonaisuuden pidettyä näpeissään ja lukijan otteessaan. Korhonen kuvaa taitavasti molempien sukupuolten eksymistä erilaisten rooli...

Tennistähti Jarkko Nieminen on tunnettu kirjojen suurkuluttaja, joka tottui lukemaan paljon pitkillä pelimatkoilla. Poikien lukeminen on jatkuva huolenaihe mediassa, mutta missä ovat lukevat miehet, joista lapset voisivat ottaa mallia? Kysyin suoraan Jarkko Niemiseltä, miten lukevia miehiä kasvatetaan? Jarkko Nieminen, miten sinusta kasvoi paljon lukeva mies? Minulle luettiin lapsena paljon, kotona oli aina tarjolla kirjoja ja niitä annettiin myös lahjaksi, kuten annetaan edelleenkin. Mummini oli äidinkielenopettaja ja hänen kanssaan opettelin lukemaan, muistan ne hetket erityisen hyvin. Kesälomilla luettiin mökillä ja ahmittiin Viisikoita. Muistatko, milloin opit lukemaan ja miten? Muistan sen hyvin, se oli ennen kouluun menoa. Olin mummin luona, muistan jopa sen pöydän, jonka ääressä istuttiin. Olin 6-vuotias, se oli hieno hetki, kun yhtäkkiä kirjojen maailma avautui. Mitkä olivat lempikirjojasi lapsena, nuorena tai teininä?  Ainakin Viisiko...

Tänä vuonna tapahtui itselleni yksi iso asia. Julkaisin esikoiskirjan keväällä. Se oli iso juttu silloin ja se on sitä edelleen. Ei muulle maailmalle, mutta itselleni. Kustantaja teki vielä ennen joulua pienen joulukamppiksen, joten mainostettakoon sitä nyt tämän viimeisen kerran täälläkin: osta halpa kirja! Vain 19 euroa ja ilman postikuluja suoraan kotiin! Kannattiko tehdä kirja? Kyllä. Tunne muistuttaa esikoislapseen liittyvää hämmästystä: ai tommonenko sieltä tuli? Ei se täydellinen ole, mutta kovin rakas. Tässä on julkkaripäivän potretti, jossa yritettiin saada pojat ja Syliin samaan syliin. Olen siinä onnellisessa asemassa, etten saanut kertaakaan ns. murskakritiikkiä mistään. Toisaalta olen siinä huonossa asemassa, että kritiikkejä ylipäänsä tuli kovin vähän - kirja sai sen sijaan paljon julkisuutta haastattelujen kautta perinteisessä mediassa ja etenkin blogeissa, joissa kukaan ei sanonut, että olipas kökkö. Ne, jotka eivät tykänneet, jättivät kirjan varmaankin käsitte...

Miten pääsikin unohtumaan kaksi erittäin tärkeää lahjavinkkiä lasten kirjaraadista - sen täytyy johtua siitä, että äiti ohjasi valitsijoita tietyn kirjapinon ääreen. Soo soo. Pokémon ja Aku Ankka ovat tällä hetkellä 5-vuotiaan kovimpia hittejä ja niitä, joiden lukemiseen ei tarvitse koskaan houkutella. Päätin jo alkusyksystä, etten taistele Pokémon-peliä vastaan, vaan yritän keksiä siitä muita pointteja, joilla pelaaminen ikään kuin unohtuu. Taktiikka oli yllättävän toimiva: ostin muutamia ylihintaisia Pokémon-palloja ja hahmoja ja aloimme leikkiä niillä Pokémonien kiinniottamista ulkona. Toimi. Lopulta taivuin ostamaan myös Pokémon-kirjoja, joita lapsi jaksaa katsella illalla jopa itsekseen. Suurin osa niistä on tehty isoille harrastajille, mutta löysin yhden suomenkielisen 5-vuotiaan ja äidin tasoisen kirjan, josta äitikin viimein tajusi, mistä pelissä on kysymys. Itse asiassa Pokémon-hahmothan ovat aika hauskoja ja moniulotteisia satuhahmoja kaikkine erikoisvoimineen ja kehity...