INAhdus

Olen aina kysellyt tapaamiltani kirjailijoilta kirjavinkkejä, koska heiltä saa usein ideoita mainstreamin ulkopuolelta. Kesti vain kaksi vuotta tajuta, että voisin jakaa niitä vinkkejä myös täällä. Starttaan siis uuden "sarjan" (huomatkaa brändäys!), jossa pyydän silloin tällöin joltain kirjailijalta kirjasuositusta, luen teoksen ja arvioin sen. Pidätän oikeuden olla eri mieltä teoksen laadusta. ;) Lisäsin tätä varten omaperäisen tunnisteen "Kirjailija suosittelee", jolla voitte etsiä näitä vinkkejä. Tämän syksyn ehdoton esikoislöytö tulee kirjailija Helmi Kekkoselta , joka suositteli Sami Hilvon esikoisromaania Viinakortti (Tammi). Luen sitä parhaillaan ja se on vaikuttava. Tässä Helmin perustelut, olkaapa hyvä: "Viinakortti on kieleltään ja tarinaltaan yksinkertaisesti taidokas. Kielen soljuessa häkellyttävän luontevasti on tarina moneen suuntaan aukeava, kerroksittain purkautuva romaani sodasta, individualismista, sukupolvien yli kantavista haavoista ja halu...

Tuli peräkkäin työpöydälle kaksi syksyn odotettua uutuuskirjaa: Petri Tammisen Muita hyviä ominaisuuksia (Otava) ja Miina Supisen Apatosauruksen maa (WSOY). Eka ajatus: onpa ne pieniä. (Jos kirjat laittaa päällekkäin, ne ovat fyysisesti melkein tasan saman kokoisia). Sisällä olevat tarinatkin ovat pieniä ja fontti isoa. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja menee samaan kastiin. (Pienuus ei viittaa kirjan laatuun, Mielensäpahoittaja on suuri kirja). Piti kysyä kollegoilta: tuleeko tänä syksynä pieniä kirjoja? Hieroivat päätään, sanoivat, joo, saattaa olla, aika paljon on ollut lyhyitä tarinoita. Jahaa. (Surkea postaus, koska olen liian väsynyt kaivamaan lisätodisteita). Tuli mieleen, että nämähän muistuttavat jotain. No Pauli Koheloa. Ja lempparikirjaani Ohessa tilinumeroni (Siltala), jota suosittelen teille laajoille Coelhoa vihaaville massoille pakkolukuun. Siis: onko Kohelo käynnistänyt trendin, jossa on huomattu lukijoiden kaipaavan pieniä kirjoja suurella huumorilla? Vai onko kirjailijo...

Kehotin teitä kirjapalkintojen toivossa klikkailemaan kovasti blogia ja teitte työtä käskettyä: viime viikolla maaginen tuhat ylittyi (1013). Oho. Nyt täytyy pitää lupaus ja jakaa huonon kirjan lisäksi vähän parempiakin kirjapalkintoja. En organisoi uutta kisaa, vaan arvon nämä onnekkaat samasta huonojen kirjojen kisasta. Jos siis haluatte voittaa (mun mielestä) hyviäkin kirjoja, käykää ilmaisemassa olemassaolonne täällä. Ja tulkaa kurkkaamaan 15.9 jälkeen, ketkä ovat voittaneet - pyydän yhteystietoja meiliin. Sain Kirsti Ellilältä edustuksellisen Beautiful Blog Awardin, mistä kiitos. Sain sen kirjablogiedustajana, kun Kirsti ei jaksanut linkittää moneen blogiin. ;) Aika iso vastuu, jonka kuittaan kertomalla jotain edustuksellista ja ohjeen mukaan syväluotaavaa itsestäni. Sen jälkeen lopetan egotrippailun tähän ja palaan asiaan eli kirjoihin. 1. Kuuluisin Facebook-kaverini on Paulo Coelho. Ystävä vinkkasi Coelhon hyväksyvän kaikki blondit, testasin ja toimii. Coelhon päivitykset ovat s...

Summa summarum: Mitä hittoa Juha Itkosen uutuudesta Seitsemäntoista (Otava) pitäisi ajatella? Ennakoin aiemmin, että jotain nerokasta tästä lopulta syntyy. Syntyikö? Joo: takakannen lupaus monikerroksisesta todellakin toteutuu. Ei: syytä tai ei, mutta romaanissa on terapiakirjan makua. Tulee mielikuva kirjoittamisen mahdottomuuteen turhautuneesta vihaisesta kirjailijatähdestä, jota v--tuttaa koko maailma (anteeksi epähieno ilmaus, jota käytän siksi, että v-sanaa on kirjassa epäitkosmaisen paljon). Arvio: Sano tässä nyt sitten jotain: teoksessa haukutaan kriitikot varsin vaikuttavalla tavalla aseettomiksi, mutta kun en ole kriitikko, siitä ei tarvitse maindata. Olen joka tapauksessa amatööri ja tavallisen lukijan asialla. Tässä (ei lainkaan omaelämäkerrallisessa) romaanissa on tähtikirjailija Julius Ilonen, jolla voisi olla yhtäläisyyksiä erään Juha Itkosen kanssa. Samalla saarnataan, että kirjailija ei ole yhtä kuin kirjansa, vaan fiktio on fiktiota. Tällaista kikkailua en tajua: ei ...

Tätä aihetta tulee nyt joka töötistä ja ajattelin jättää asian kommentoinnin valistuneemmille tahoille. Mutta nyt kun teema tulee vastaan Itkosen romaanissakin ja vähän uudesta näkökulmasta, osallistun sittenkin töötöttämiseen. Olen tuohtunut. Syystä, että mielestäni pidetään paljon melua tyhjästä asiassa, jossa ei oikeasti ole mitään meluttavaa. Asia: mediassa paljon puhuttu kirjailijoiden brändäys, pakkojulkisuus ja mediarumba, jota ilman kirjat eivät myy. Minä sanon teille: Kirjailijaa ei voi brändätä. Toistan. Kirjailijaa ei voi brändätä. Tämä on totuus. Miksi? Koska kirjailija on hallitsematon elävä mekanismi, joka ei siinä annetussa brändissä pysy vaikka markkinointiosasto itkisi, rukoilisi ja lupaisi tehdä Finlandian lisäksi Oksaset. Kirjan voi kyllä brändätä. Kirjasarjan voi brändätä, samoin kustantamon ja minkä tahansa firman. Mutta ei kirjailijaa. Kirjailija voi korkeintaan brändätä itse itsensä ja onnistuukin siinä yleensä paremmin kuin yhdenkään mainostoimiston päiväuni. Ot...

Ian McEwan ei ole nyt in. Anni m tunnusti inhoavansa MacEwania huonojen kirjojen listalla. Kiitos kansalaisrohkeudesta Anni! Uusimmassa Imagessa Miina Supinen haukkuu loistavassa kolumnissaan McEwanin tämän syksyn uutuuden Polte (Otava), jonka olin ajatellut lukea, vaan taidanpa uskoa Miinaa (lainaus kolumin ingressistä: "Ian McEwan poukkoilee ekokatastrofista naissotkuihin niin että vatsaan sattuu."). Luin kesällä McEwanin Rannalla-romaanin (Otava) ja siitä riittäisi yksi lause: lukekaa mieluummin Ikuinen rakkaus . Arvio: Ikuisen rakkauden dekkarimaisen hyytävyyden jälkeen Rannalla oli vähän boring. Tai sitten odotin liikaa. Asetelma on kiinnostava: 1960-luvulla elävä nuoripari päätyy naimisiin ja estyneeksi kasvatettu seurapiirimorsian pelkää seksiä. Itse asiassa jopa kammoaa. Tästähän voimme päätellä ilman suuria juonipaljastuksia, että hääyö ei mene ns. hyvin. Mistä puolestaan seuraa kaikenlaista inhimillistä tragediaa. Ei siinä sitten paljon muuta olekaan. McEwan kehitte...

Kävipä hassusti. Sain kirjan arvostelukappaleen töihin. Siis arvostelukappaleen , se on: kirjekuoren, jonka sisällä on kirja ja kuoren päällä tarra "arvostelukappale". OMG! Tarkoittaako tämä sitä, että kirjabloggaajille aletaan vähitellen lähettää kirjoja ihan luettavaksi asti?? Maailma muuttuu eskoseni, todellakin! Olen saanut arvostelukappaleita ennenkin, mutta lähinnä kirja-alan tutuilta ja useimmiten itse pyytämällä. Mutta tässä kirjassa on arvostelukappale-tarra ja aion kehystää sen seinälle. Ja mikäs se kirja sitten on: Matthew MacDonaldin "Näin kehosi toimii. Käyttäjän käsikirja." (Docendo) Arvioin tekijän edellisen teoksen "Aivot - käyttäjän käsikirja", joka oli hyvä (arvio täällä ). Nyt ne olivat Docendolla osanneet ajatella, että saattaisin tykätä tästäkin. Olen niin hämmentynyt, että aion ehdottomasti arvioida ja kehua kirjan. Aihe liittyy väljästi Hesarissa viime viikolla olleeseen juttuun blogien suosion kasvusta ja jopa blogilla tienaamisesta...